kys

KYS eli Kuopion yliopistollinen sairaala on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta ja se sijaitsee Savilahden alueella lähellä Itä-Suomen yliopistoa. KYS vastaa lähes miljoonan itä- ja keskisuomalaisen erityistason erikoissairaanhoidosta.

Äidin juoma kahvi on nyt mitattavissa vauvan hiuksista – kofeiinin saanti saatettu arvioida alakanttiin

KYSin palvelut ovat jo kiinnostaneet myös ulkomaalaisia, etenkin venäläisiä ja ruotsalaisia.

KYS pistää vauhtia terveysmatkailuun: Erillinen yhtiö syntymässä

Päivystykseen saapuessaan potilaat ilmoittautuvat aulan ITTE-itseilmoittautumispisteessä.

KYSin ja kaupungin ilta- ja viikonloppupäivystys yhdistyvät

Ortopedi Maija Pesola asensi leikkaustiimin avustamana potilaalle tekonivelen polveen Keski-Suomen Keskussairaalassa huhtikuussa. Sairaalat kiistelevät syöpä- ja tekonivelleikkausten keskittämisestä.

Sairaalat taistelevat leikkauksista – sopu kaukana varsinkin KYS-alueella

Valoteosta aletaan rakentaa Kysille johtaviin alikulkukäytäviin

Julkulan sairaalassa potilaat joutuvat majoittumaan kahden hengen huoneissa. Uudessa psykiatriatalossa yksityisyys toteutuisi yhden hengen huoneissa, toteavat osastonhoitaja Sanna Tossavainen (vas.) ja psykiatrian osaamiskeskusjohtaja Paula Ollonen.

Yli 30 miljoonan euron psykiatriataloa suunnitellaan Puijon sairaalan kylkeen

Suolistobakteeri jälleen riesana KYSissä

Timo Kiljander valittiin vuoden 2018 KYSiläiseksi.

Timo Kiljander vuoden KYSiläinen

Esko Vanninen vs. johtajaylilääkäriksi

Uusinta työmaata KYSillä.

Räjäytystyöt alkavat KYSin pihalla – vaikuttavat ajoneuvoliikenteeseen

Neurokirurgit toimivat aina herkällä alueella. Kuvan ihmiset eivät liity juttuun.

Muutamat KYSissä tehdyt kaularankaleikkaukset Valviran syyniin – ei ollut tutkimusnäyttöä hyödyistä

Influenssaepidemia jyllää nyt erityisen vaikeana – potilaita jopa teho-osastolla

Käsikirurgeja on koko Suomessa niukalti.

Käsikirurgien vähyys riesana myös KYSissä

Muun muassa anoreksian hoitoa kehitetään KYSissä.

KYSin lastenpsykiatrialle lahjoitus syömishäiriökeskukseen

Fentanyylia anastettiin älylääkekaapista.

KYSissä paljastui vakava lääkevarkaus

Valviran mukaan KYSin yhteispäivystystä ei ole järjestetty asianmukaisesti.

Valviralta pyyhkeitä KYSin ja kaupungin yhteispäivystykselle: "Valvira edellyttää muutoksia heti"

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee muun muassa KYSin teho-osastoa, jossa potilaiden elintoimintoja tarkkaillaan ja pidetään tarvittaessa yllä erikoislaitteilla.

Työtaistelu uhkaa KYSin potilasturvallisuutta: "Tämä on hyvin haavoittuva yksikkö"

KYS ja Itä-Suomen yliopisto laajaan yhteistyöhön suuren amerikkalaisen lääkeyhtiön kanssa

Pelätty sairaalabakteeri vaatii vielä eristystoimia KYSissä – kantajien määrä laski kolmeen

KYSiä vaivasi sähkövika useiden tuntien ajan.

KYSin sähkövika saatiin korjattua

Sähköt olivat poissa KYSin vuodeosastoilla useita tunteja sunnuntaiyönä.

Sitkeä sähkökatko piinaa Kuopion yliopistollista sairaalaa: "Töitä taskulampun varassa"

Yle: KYSin hoitajat pettyneitä sairaalan ratkaisuun: uusia työntekijöitä ei palkata teho-osastolle

KYSin Julkulan sairaalassa on ongelmia hälytysjärjestelmässä.

KYSin hälytysjärjestelmässä pahoja puutteita - hoitajat joutuneet vakavaan vaaraan

KYSin organisaatiota myllätään ensi vuoden alusta lukien.

KYS viilaa organisaatiota – palvelukeskuksia tulee viisi

Päihtyneet työllistävät KYSin päivystystä

Valvira huomautti KYSiä jonoista

KYSin teho-osastollakin on huoli hoitajien vähyydestä: "Ei tämä näin voi ikuisesti jatkua"

Mäkisalo-Ropponen KYSin tilanteesta: "Asiat ovat hoidon laadun ja potilasturvallisuuden kannalta vakavia"

Lukijoilla sekä hyviä että huonoja kokemuksia KYSin päivystyksestä - "Kaikki sujui yli odotusten, toiminta oli ripeää"

IL: 6-vuotias tyttö jonotti päivystykseen 7 tuntia – tulehdus levisi munuaisiin asti

KYSin päivystyksen ylilääkäri: "Henkilöstön määrän nostaminen ei ratkaise kaikkea"

Sairaalan elvytyshuoneessa hoito on kuin elokuvissa – katso kuvat

KYSin jättihankkeen rakennuslupa hakuun syksyllä

KYSin päivystyksen ylilääkäri: "Ei tuntien odottaminen ole kohtuullista"

Infotiskin siirto eksyttää potilaita

KYSin tutkimusryhmälle jo toinen selkätutkimuspalkinto

KYSin synnytysvalmennukset YouTubeen - asiakaslähtöistä terveyspalvelua

KYSin lääkäri: "Henkilökunta on ylikuormittunut, potilas maksaa"

Lääkäri Lukijan sanomissa: Henkilökunta ylikuormittunut, minkä maksaa lopulta potilas

KYSin uusin hanke vaatisi 164 miljoonaa euroa

KYSin päivystyksessä puutteita: Pohjois-Savon sairaanhoitopiirillä asiasta eri näkemys

Kaukojäähdytyslaitoksen suunnittelu alkaa: KYS viilenee kohta järvivedellä

KYSin päivystys ei täytä täysin lainsäädännön edellytyksiä

KYS mukana Terveyskylä-verkkopalvelussa

KYSin tuottavuus laski - selityksenä avohoitopainotus

KYSin hallitus tasapainotteli valinnanvapaus- lausunnossaan

KYSin päivystys muuttaa uudistettuihin tiloihin

KYSin kuvantamiskeskuksen johtaja siirtyy Euroopan ykkössairaalaan

KYSin uusittu päivystys avaa maaliskuun puolivälissä

Kansa kannattaa eutanasiaa, lääkärit vastustavat - Sairaaloiden saattohoito vertailussa

Markku Härmä tekee comebackin KYSiin

Julkulan sairaalan ruokala lakkautettiin - "Nyt tilataan sitten pitsaa työn ohessa"

Influenssa jyllää yhä voimalla: uusia potilaita tulee KYSiin päivittäin

KYSillä suunnitteilla jopa Kaarisairaalaa suurempi jättihanke

Yle: Syöpähoidoista paljastui suuria eroja - näin KYS pärjäsi

Elossa 24h -ohjelmaa kuvataan KYSissä ja Nilsiässä