Äitini opetti, että mikään ei ole ikinä ”ihan sama” – Kun olet jotain mieltä asiasta, sano se ääneen

Uskon kultaiseen keskitiehen, balanssiin. Siihen, että tekee parhaansa siinä tilanteessa missä kulloinkin on. Uskon siihen, että välillä on hyväksyttävää olla heikko. Kiltin ihmisen ja suorittajan on välillä vaikeaa pysyä siellä keskitiellä, koska aina kaiken voi tehdä paremmin, nopeammin ja laadukkaammin kuin on aikaisemmin tehnyt.

Äitini opetti, että mikään ei ole ikinä ”ihan sama”. Kun olet jotain mieltä asiasta, sano se ääneen, et häviä sillä mitään, päinvastoin. Jokaisella on kuitenkin mielipide asiaan kuin asiaan. Sanomatta jättäminen ja jälkikäteen selän takana jupiseminen on kamalan yleistä, mutta ei sillä ainakaan tekoja saa aikaan.

Asioiden ääneen sanominen on monesti kamalan pelottavaa, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että kukaan meistä ei ole ajatuksenlukija. Kun vastapuoli ei tiedä, mitä ajattelet, et tule myöskään kuulluksi jos et kerro mitä mielen päällä on.

Tykkään aika paljon kultaisen keskitien ajatuksesta. Siitä, että ei ole aina pakko olla siellä ääripäässä. Voi treenata sen verran kuin hyvältä tuntuu, syödä pääosin terveellisesti ja nauttia elämästä. Toisaalta taas, ihanan hikitreenin jälkeen on ihan sallittua ja hyväksyttävää mennä illalliselle kaveriporukalla tai syödä ihana, herkullinen jälkiruoka keskellä viikkoa.

Kaikessa ei ole pakko olla järkeä. Itse olen säästäväinen, katson kaupassa kilohintoja kuin haukka ja mietin joskus ihan järjettömän pieniäkin hankintoja. Kun elää pääosin säästäväisesti ja ympäristöä kunnioittaen, on ihan hyväksyttävää ostaa hetken mielijohteesta punaiset, kimaltavat kengät. Kaiken arkisen aherruksen keskellä pirteä väri ja kimallus piristää ja antaa hyvää positiivista energiaa itselleen ja muille.

Kävelen tai pyöräilen mieluummin kuin autoilen. Suosin julkista joukkoliikennettä jos mahdollista. Kirpparit kiinnostavat enemmän kuin kiiltävät, kliiniset tavaratalot. Käytetyissä tavaroissa kun on sitä tiettyä aitoutta ja historiaa, jota ei tusinamarketeista löydy. Tuskin olen ainoa, jolla tavaranpaljoudesta johtuva maailmantuska puskee päälle.

Toisen tavaranpaljous on toiselle lahja ja onpa moni saanut siitä itselleen myös ammatin. Tavaran vähentämisestä trendikkääksi tehnyt Konmari-menetelmän luojan japanilaisen Marie Kondon tilipussi on pullea ja sitä myötä markkinoille on tupsahtanut uusi ammatti nimeltä ammattijärjestäjä. Nykyihmisellä on rahaa kuluttaa, mutta ei aikaa tai mielenkiintoa keskittyä siihen, missä kohtaa kotia kukin tavara sijaitsee, joten selkeästi ammattijärjestäjiä kaivataan.

Hiilijalanjälki, kaupan hedelmäpussit ja ostoskassit, muoviin pakatut elintarvikkeet ja kierrätyksen puute on mielessä päivittäin, varsinkin kun asuinpaikkakunnallani Gran Canarialla kierrätys on vielä verrattain lapsenkengissä. Hetkittäin muistan hengittää ja unohtaa maailmantuskan, silloin mielessä kaikuu isäni legendaariset sanat ”tupsuttele turhuuteen” ja muistan, että on täysin hyväksyttävää nauttia elämästä juuri tässä ja nyt.

Älä odota eläkeikään, että voit tehdä asioita. Ehkä sitä kuuluisaa eläkeikää ei koskaan tule. Elä ja voi hyvin, tee mitä voit mutta kunhan teet sen tässä ja nyt.

Kirjoittaja on SavoBlogien kolumisti, joka asuu ja työskentelee Gran Canarialla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.