Bangkokista Ylä-Savoon muuttaneen plussat: raitis ilma, puhdas vesi, rehelliset ihmiset... Löytyikö miinuksia?

Varsinkin näin vaalien alla monissa keskusteluissa puhutaan jatkuvasti siitä, miten huonosti asiat täällä Suomessa ovat.

Kun on koko ikänsä täällä asunut, niin välttämättä sitä ei osaa edes huomata, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Tiedustelin asiaa Thaimaasta muutama vuosi sitten Ylä-Savoon muuttaneelta Bangkokin miljoonakaupungissa kasvaneelta ja eläneeltä ihmiseltä. Kysyin, mitkä asiat täällä Ylä-Savossa ovat hyvin. Vajaassa varttitunnissa kirjasin ylös seuraavan listan.

Ensimmäisenä asiana tuli esille raitis ilma. Bangkokissa useaan kertaan käyneenä voin tämän allekirjoittaa aivan täysin. Lukemattomien autojen saasteet ja muut päästöt tekevät Bangkokin ilmasta raskaan hengittää.

Täällä on puhdasta. Ihmiset eivät laita jätteitään kaduille tai muutenkaan minne sattuu. Koirilla on omistajat, eivätkä ne juokse irrallaan ympäri katuja. Myös vettä voi juoda suoraan hanasta.

Täällä on turvallista ja ihmiset ovat rehellisiä. Jos jättää esimerkiksi puhelimen ravintolan pöydälle, niin sitä ei varasteta saman tien.

Liikenteessä otetaan huomioon myös toiset ihmiset. Bangkokissa ihmiset väistelevät katuja ylittäessään autoja, täällä autot väistävät ihmisiä. On hyvä asia, että kaupunkialueella on matalat nopeusrajoitukset.

Koulutus on Suomessa erinomaista. Opettajat opettavat lapsia hyvin keskustelemalla, eikä opetus ole liian vakavaa.

Ihmiset ovat Suomessa ja Ylä-Savossa vahvoja. Elinikä on korkea. Täällä syödään paljon vitamiineja, ja muutenkin terveellisesti.

Luonnosta voi itse käydä poimimassa muun muassa marjoja ja sieniä, jotka eivät sisällä kemikaaleja. Täällä on puhdasta ruokaa.

Suomen vuodenaikojen mukaan muotojaan ja värejään muuttava luonto on uskomattoman kaunis – varsinkin keväällä, kesällä ja syksyllä. Puut vaihtavat värejään, ja myös kukkien väriloisto on ollut huomion arvoista.

Tämä lista tuli siis vajaassa varttitunnissa. Jos asiaa ajattelisi vaikkapa tunnin, niin mitä kaikkea siihen listaan vielä kertyisikään?

Eivät asiat lainkaan huonosti täällä Ylä-Savossa ole.

Mitäs miinuspuolia listaan saatiin? Talvea ei mainittu ainakaan tuossa positiivisten asioiden listassa.

Siihen ajanjaksoon tarvitsee vielä totuttelua. Ikävimmäksi asiaksi nousi pitkä pimeä ajanjakso.

Pakkasen paukkuminen -30 asteen alapuolella ei myöskään ole niitä mieluisimpia asioita. Runsaslumisina talvina ja sohjokausina myös autolla ajaminen vaikeutuu.

Sään nopeat vaihtelut ovat myös tuottaneet hieman ongelmia. Varsinkin, jos on erehtynyt lähtemään ulos edellisen päivän kaltaisella vaatetuksella. Lämpötilaerojen vaihtelut voivat todella suuria päivänkin aikana.

Säällehän me emme voi tehdä mitään. Vai voimmeko sittenkin omilla teoillamme siihen tulevaisuudessa vaikuttaa? Sitäkin kannattaa pohtia.

Kirjoittaja on Iisalmen Sanomien toimittaja.