Ehkä syntyvyys laskee, koska nuoret parit tuijottavat kännykän ruutua silloin kun pitäisi katsoa toista silmiin

Viime kuussa julkaistut väestöennusteet olivat synkkää luettavaa. Vauvoja syntyy Suomessa yhä vähän kuin 1860-luvun nälkävuosina ja syntyvyyden lasku on viime vuosina vain kiihtynyt.

Väestötieteilijät ovat kilvan esittäneet erilaisia tulkintoja siitä, miksi parhaassa lisääntymisiässä oleva millenium-polvi empii perheen perustamista. Työelämä on epävarmaa ja vakaan toimeentulon tarjoavaan uraan pitää panostaa. ”Prisma-perhearki” näyttäytyy kauhistuksena monille aikuisille, jotka haluavat matkustella, harrastaa, muokata minuuttaan, viettää jatkuvaa kuherruskuukautta kumppaninsa kanssa tai etsiä parisuhdemarkkinoilta täydellistä ”mätsiä”.

Vauvojentekoa lykätään, koska sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Monelle ydinperhe on edelleen ainoa oikea malli, vaikka yhä useampi lapsi elää muunlaisissa perhemuodostelmissa ja esimerkiksi ilman puolisoa lapsia hankkivien osuus on lisääntynyt.

 

Vanhemmuuden rima on noussut psykokulttuurissa niin korkealle, että moni ei uskalla edes yrittää. Perhemediat ovat tehneet vanhemmuudesta varsinaisen temppuradan. Moni ajattelee, että kelvatakseen vanhemmaksi, pitäisi olla omat traumansa täydellisesti prosessoinut ihanne-ihminen. Epäröiviltä nuorilta unohtuu, että lapsia on kasvatettu kelpo ihmisiksi mutu-tuntumalla myös menneinä vuosikymmeninä, jolloin suurimalla osalla vanhemmista ei ollut hajuakaan siitä, mitä on ”kiintymyssuhde-vanhemmuus.”

Talouselämä-lehden jutussa huomattiin, että syntyvyyden lasku 2010-luvulla osui samoihin aikoihin kun älykännykät alkoivat yleistyä. Ehkä syntyvyys laskee, koska nuoret parit tuijottavat kännykän ruutua silloin kun pitäisi katsoa toista silmiin.

Epäilemättä digitalisaatio on muuttanut parisuhdekulttuuria vähemmän vauva-myönteiseksi: Sitoutuminen on haasteellisempaa, kun yhden klikkauksen päässä on toinen toistaan kiinnostavampia profiileja.

 

Vauvapulaan on esitetty ratkaisuiksi parempia perhepoliittisia etuisuuksia, vaikka ne taitavat nykyäänkin olla Suomessa huippuluokkaa. Esimerkiksi Ranskassa äitiysloman pituus on kolme kuukautta, mutta siitä huolimatta hedelmällisyysluvut ovat huomattavasti Suomea korkeampia.

Jos väkiluvun väheneminen nähdään ongelmana, kannattaisi ehkä tarkastella myös arvostuksiamme. Vanhemmuudessa menestymisen kriteerinä pidetään usein sitä, miten hyvin lapsi on koulutustaan suoriutunut, miten pitkälle opiskellut ja urallaan edennyt.

Monilapsisen perheen kotiäiti ei yllä rankinglistalla yhtä korkealle. Jos pienen tytön suurin haave on saada monta lasta mielellään aika nuorena, äiti miettii, mikä kasvatuksessa on mennyt pieleen, kun lapsi ei sitten haluakaan astronautiksi?

Ehkä myös koulujen opetussuunnitelmaan pitäisi lisätä esimerkiksi kotitalouden ja muiden perhearkeen valmentavien aineiden opetusta?

 

Toinen vaihtoehto on hyväksyä kehitys ja totuttautua ajatukseen, että tulevaisuudessa vanhuksia hoitavatkin robotit. Voihan olla, että kännykkä kädessä kasvaneelle sukupolvelle se olisi luonteva vaihtoehto. Vähän surulliselta tulevaisuudenkuvalta se silti vaikuttaa, sillä ilman vauvoja ei ole myöskään elämää.

 

Kirjoittaja on iisalmelainen toimittaja ja sosiaalityön opiskelija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.