Hanki joustava koulutus, ole korvaamaton, opettele koodaamaan... Mutta pitäisikö kaiken varalta opetella myös marsun tarhaamista?

Maailma on myllerryksessä: digitalisaatio ja robotisaatio muuttavat työnkuvaa, ammatteja katoaa, helleaallot ahdistavat ja jääkaapissakin on jo kohta internet. Myös lapsia pitäisi valmentaa tulevaisuuden työelämään eikä kukaan varmuudella tiedä, millaisia taitoja siellä tarvitaan.

Onneksi maailman muutosten keskellä ei tarvitse yksin musertua, vaan aina voi turvautua esimerkiksi suosikkitoimittajien Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin kirjoittamaan selviytymisoppaaseen, johon on haastateltu myös eturivin asiantuntijoita.

– Hanki joustava koulutus. Ole korvaamaton. Tee työsi niin hyvin, että sitä ostettaisiin sinulta, vaikka olisit yrittäjä. Opettele koodaamaan.

– Ole mukava, myötätuntoinen ja sosiaalinen. Päästä ihmiset lähellesi, mutta opettele myös kunnon karatepotku, kirjoittajat neuvovat.

Olen samaa mieltä selviytymisoppaan kirjoittajien kanssa myös siitä, ettei itseään kannata määritellä liian kapeasti tittelin perusteella. Pikemminkin pitää miettiä, mitä oikeasti tekee ja missä muualla samoja ominaisuuksia voi hyödyntää.

Tulevaisuuden työntekijä etenee vähän kuin tietokonepeleissä: Hahmo kehittyy ja saa lisää ansiomerkkejä. Toki uudelleen kouluttautumiseen tarvitaan myös yhteiskunnan tukea.

Missään nimessä ei ainakaan kannata lapsille syöttää omaa maailmankatsomustaan. Taidot, joilla menestyttiin vanhassa maailmassa tai tänä päivänä, ovat aivan erilaisia kuin mitä tarvitaan tulevaisuudessa. Lapsille pitäisi opettaa valmiuksia, joilla selvitään epävakaissa muutosympäristöissä.

Rantala ja Milonoff kehottavat silti, kaiken varalta, myös opettelemaan marsun tarhausta. Minusta näillä leveysasteilla kaninkasvatus olisi kyllä tuottoisampaa: Ne lisääntyvät nopeammin ja ovat kooltaankin suurempia. Eikä siitä Suomessakaan niin pitkä aika ole, kun kaupunkilaistenkin pihoilla pidettiin kanifarmeja.

Kaiken varalta kannattaa toki pitää jemmassa ainakin mato-onki ja onhan metsänantimilla taloudellistakin arvoa. Ainakin ”mustikka-Oskarin” kerrotaan tehneen marjoilla hyvääkin tiliä.

Selviytymisoppaille on varmasti tarvetta: Digitaidot ja epävarmuuteen kasvaminen ovat tärkeitä, mutta pitäisikö jatkuvan muutosjargonin ja sekavien vaatimusten suosia myös jatkuvuutta?

Jos tulevaisuuden tekijät uupuvat jo lukioiässä ja mielenterveyden pulmat lisääntyvät koko ajan, niin onko muutosten vauhti ollut jo liian suuri ja nuoret liian yksin laitteidensa kanssa?

Tulevaisuuden työelämän vaatimuksista ei ole tietoa, mutta entä jos opettaisi lapsilleen myös ruoanlaittoa, letunpaistoa, ohjaisi heidät pesemään pyykkinsä, menemään ajoissa nukkumaan ja pakottaisi laitteidensa takaa marjanpoimintaan tai katsomaan äidin kanssa 1980-luvulta tuttua viihdeohjelmaa?

Vanhuksia olisi hyvä nähdä muutenkin kuin jouluna ja juhannuksena, vaikka he eivät mitään digihärpäkkeistä ymmärtäisikään. Historia pitäisi palauttaa pakolliseksi oppiaineeksi kaikille kouluasteille.

En tiedä, onko näille valmiuksille käyttöä tulevaisuuden työelämässä, mutta ehkä ne auttaisivat kasvavaa polvea pitämään pään kasassa.

Kirjoittaja on iisalmelainen yrittäjä ja toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.