Helsingin taidemuseo Amos Rex ei vakuuttanut metsän keskellä kasvanutta – hänet, jonka mielestä museon aalto- ja taivashuoneet tuntuivat hienoilta, haluaisin viedä oikeaan luontoon

Jonotin viime syksynä Helsingissä katsomaan digitaalista taidetta. Olin lukenut ja kuullut, että uudessa taidemuseossa Amos Rexissä on ällistyttävää digitaalista taidetta, jopa niin ainutlaatuista, että ihmiset jonottivat sisäänpääsyä useita tunteja.

Mennessäni en tiennyt, että luonto oli inspiroinut japanilaista taiteilijaryhmää niin paljon.

Ensimmäisessä huoneessa oli pimeää. Seinälle piirtyi valkoisia ja harmaita meren aaltoja. Kaiuttimista kuului musiikkia tai meren kohinaa, en ihan tarkkaan muista.

Seisoin huoneessa ja tuijotin aaltoja, jotka kieltämättä olivat aika aidon näköisiä. Ne vyöryivät seinällä yhtä voimakkaina kuin niiden voisi kuvitella liikkuvan oikealla merellä.

Aloin miettiä, miten hienoa olisi seisoa rantakalliolla ja katsoa meren liikettä. Tai oikeastaan meri on sen verran vieras sisämaan asukkaalle, että aloin kaivata omaan mökkirantaan lepuuttamaan silmiä järven aalloissa.

Seuraava huone imitoi viidakkoa. Siellä oli värikkäitä kasveja digitaalisesti seinälle heijastettuina.

Jokainen sai värittää oman liskon, perhosen tai muun eläimen ja antaa sen skannattavaksi henkilökunnalle. Eläin ilmestyi jonnekin viidakkoon, ja ainakin lapset etsivät innoissaan omaa luomustaan.

En ole koskaan käynyt viidakossa, joten tämä elämys oli digitaalisenakin riittävän vaikuttava. Ehkä hieman epäuskottava, koska sellaista keltaisen, punaisen ja oranssin ilotulitusta ei varmasti ole missään sademetsässä.

Kolmannessa huoneessa maattiin säkkien päällä selällään ja tuijotettiin kattoon. Katossa kulki digitaalisia valojuovia, kuin kalpeita aavistuksia revontulista. Tähtitaivastakaan ne eivät oikein muistuttaneet. Musiikki oli aika voimakasta ja liian kovalla rauhoittumista ajatellen.

Aloin taas kaivata aidon tähtitaivaan alle katuvalojen ulottumattomiin. Esimerkiksi mummolassa tähdet ovat hämmästyttävän kirkkaita ja linnunrata selkeä.

Neljäs huone ei muistuttanut luontoa mitenkään. Siellä oli kyllä lintuja ja puunoksia nopeasti liikkuvina seinäkuvina, mutta lähinnä odotin, että välkkyvien valojen ja kovan musiikin luoma sekamelska loppuisi.

Taiteella on monta tarkoitusta. Amos Rexin taide osoitti, että luontoa pitää käydä katsomassa luonnossa. Elämys on silloin aina vahvempi ja kokonaisempi.

Kaikki aistit ovat käytössä ja luonnon näkee kokonaisena, ei vain yksittäisinä aaltoina seinällä tai valoviiruina katossa.

Luontokopiot herättivät ainakin minut kaipaamaan oikeaa luontoa ja aitoja elämyksiä siellä. Vaikutusta voi olla sillä, että tulen luonnon ääreltä ja tiedän, miltä aito metsä näyttää ja tuntuu.

Viidakkohuone teki vaikutuksen, koska minulla ei ole kokemusta siitä, millaista on oikeassa viidakossa. Ehkä jotain värikkään ja sirkuttavan taidehuoneen suuntaan.

Betoniviidakon kasvatista Amos Rexin aalto- ja taivashuoneet tuntuivat varmasti hienoilta, yhtä hienoilta kuin viidakkohuone minusta.

Hänet haluaisin viedä metsään.

Kirjoittaja on Iisalmen Sanomien toimittaja.

Uusimmat

Kolumnit

Jordaniassa ja Suomessa on vielä pitkästi matkaa päätöksenteon tasa-arvoon

Ilman sisäistä Iisalmea ei kaupunkiani olisi , kirjoittaa Teppo Kulmala – " Sen vuoksi palaan, muuttolintu, yhä uudestaan "

Haetaan seuraa, yst. vast. tlk. – utelias ikuinen romantikko Sari Mulari listaa treffi-ilmoitusten erilaiset tyypit

Nyt antaisin nuorelle Koljoselle yhden vinkin

Päätoimittajan kynästä: Prosenttikiintiö ei ratkaise ongelmia vanhusten- ja lastenhoidossa

"Ero oli valtava kriisi kaikella tapaa, eikä vähiten siksi, että olen yksinyrittäjä"

Onko 400 000 se maaginen raja, josta alkaa huoli? Päätin hieman tutkia asiaa

Onko olemassa joskus tilanne, että Suomen presidenttinä on Paavo Väyrynen?

Demokratia pakottaa ajattelemaan itse – "Vallitseva yhteiskunnan malli ei toimisi, jos kukaan ei äänestäisi"

Riikka Pirkkalaisen kolumni: Mitä yhteistä on äitienpäivällä ja politiikalla?