Ilman sisäistä Iisalmea ei kaupunkiani olisi , kirjoittaa Teppo Kulmala – " Sen vuoksi palaan, muuttolintu, yhä uudestaan "

Iisalmi itkee sateena ja nauraa aurinkona. Ilot ja surut juoksevat Luuniemeltä Haukiniemelle, torille, kaduille, Paloisvuorelle ja Sankariniemen kesäkenttää yltympäri.

Kokemus ja mielikuvitus loivat kaupungista sateen alttarin, auringon pyhäinkuvan; elämän toden ja arvoituksen.

Olen vaeltanut syntymäkaupungin puutalokorttelit. Olen tehnyt matkoja ajassa. Olen nähnyt myöhemmän Iisalmen muutoksineen kuin maailman maailmassa, saarena maailman vesillä mutta omien kotivirtojen ehtymättä.

Usein on Iisalmi ollut pakopaikka käpertyä lämpöiseen ja turvalliseen. Ja joskus kylmään taas, ahdistavaan ja unettomaan. Sekin on täytynyt hyväksyä. On pitänyt tajuta pakolaisuutensa harha: ei ole mihin karata, ei mitään mihin piiloutua. Tämä on elämäni – jatkuvan syntymisen kuva.

Kuljin yksin, kaksin ja kanssanne hyviin elämyksiin ja ystävyyteen. Olin myös matkalla suurten talojen kellarikerroksiin, joissa he yhä surivat. Vaelsin puistojen lumoon ja puretuille puu-ullakoille. Etsiydyin henkisesti ja aineellisesti ahdistettuihin kulmauksiin, joiden liepeillä kyllä tiedettiin ja kärsittiin myös kodittomuuden ja pakolaisuuden varsinainen onnettomuus ja osa.

Murheista huolimatta paljon kaunista tapahtui matkallamme, joka nyt, muutoksen ja muuton keväänä tuntuu kuin fantasia, ja olkoon niin. Olkoon, että kokemus ja jatkumo virvoittavat mielikuvitusta. Iisalmen muuttolintuun minä samastun.

Siksikään en aio luopua tästä matkasta, en kaupungin kotoisesta tuttuudesta. En jätä Iisalmen laulua ja polkua, en huokauksia, en kesän herkkyyttä ja talven syvyyttä, palvontamenoja ja siirtymiä, kevään ja syksyn riittejä.

En luovu kuvista, vertauksista, tarinoista, unista. Mielikuvitus ei nielaise todellisuutta, vaan fantasian lumous kuuluu uusien teiden ja hetkien vetovoimaan: Iisalmi, olet kokemuksen lähtökohta ja muutoslento.

Katson ulos ja aavistan miten äitiin, joka puistossa sateen mentyä tuudittaa lasta, miten vanhukseen, joka epäröi ylittää tietä, miten tammiin, jotka tapahtuvaa aurinkolintuineen todistavat ja muistavat ja miten näihin ihmisiin taloineen ja asioineen sisältyy käsitteettömyyden salaisuus, rakkaus, elämä ihmeineen ja myös haaste ja vaikeudet.

Luovana virtana taivaltaa täällä fantasia. Mielikuvitus ei ainoastaan avaa suljettuja portteja, vaan väistää aitaukset, syöksyy välittömyyteen, luontoon, henkeen ja ehkä ihmisenä olemisen tarkoitukseen.

Nykymaailmassa fantasia padotaan ja ohjelmoidaan vaeltelevaa aatosta ja tunnetta kahlehtivaksi automaatioksi. Silti meillä kaikilla on luova sielu, persoonallisuus. Joka hetki se on valmis murtamaan sidoksista osasen, harppaamaan askeleen vapauteen.

Kun koen Iisalmen uskollisuuden omalle laululleen, annan ääneni sulautua äänenään jatkuvuuteen. Tämä on elämä. Yhteinen. Mutta itse kukin täällä on yksi ja ainutlaatuinen, luojana jokainen. Digiverkkojen sijasta juuri inhimillisyyden yhteys synnyttää sielullisia liittokuntia.

Vaikka nyt olen maantieteellisessä Iisalmessa harvemmin, kaipaan ja odotan kohtaamisia, tekoja, taloa, puistoa, veden ja maan etappeja ja ajatusta. Ilman sisäistä Iisalmea ei kaupunkiani olisi. Sen vuoksi palaan, muuttolintu, yhä uudestaan.

Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.