Kiero savolainen jättää aina polkuja auki sivistyneelle jatkokeskustelulle

Jouduin kerran Laukaan paikallislehden viikon kasvoksi. Piti kuvailla itseään kolmella sanalla. En käyttänyt koko kiintiötä vaan vastasin: ”Kiero savolainen”. Nähtyäni toimittajan ilmeen tunsin tarvetta selventää, että sivistyskansojen keskuudessa kyseistä ominaisuutta kutsutaan diplomatian taidoksi.

Vääjäämätön tapahtui. Tuo kahden sanan kuvailu päätyi jutun otsikkoon. Palautetta tuli. Mieleen on jäänyt tarina, jonka eräs puolituttu vanhempi rouva tuli kertomaan.

Rouva sanoi olevansa Varsinais-Suomesta, mutta miehensä on Ylä-Savosta. Nuoripari asettui Keski-Suomeen, löysi asunnon ja sisusti sen kodikseen. Viikon kuluttua muutosta tuli käymään äiti Turun suunnasta. Pian sisälle päästyään hän naulasi katseensa verhoihin, löi käsiään yhteen ja hihkaisi: ”Kui sää noi kauhia rumak kartiini ole ostanu?”

Vähän myöhemmin tuli anoppi ensivierailulle. Kahviteltiin ja juteltiin niitä näitä. Jossain vaiheessa anoppi kysäisi ohimennen, melkein retorisesti: ”Vuan minkälaeset ne olj valikoemat siinä kaapassa, mistä ostit nuo verhot?”

Anoppi ei pitänyt nuoren rouvan verhomausta enempää kuin äitikään, mutta aika eri tavalla he ottivat asian puheeksi.

Anopin kysymys on kieroutta hienostuneimmillaan. Ei nimetä syyllistä eikä julisteta tuomiota asiassa, josta ei tiedetä. Taustoja selvitetään leppoisasti kaartelevalla uteliaisuudella. Kantaa otetaan, jos tarpeen, vasta sitten, kun asiaa tunnetaan. Silloinkin jätetään pyöristäviä suattaa-varaumia, jos asian monimutkainen luonne niitä vaatii.

Kiero savolainen ei puhu itseään väärillä väitteillä nurkkaan eikä riko ihmissuhteita töykeyksillä. Hän jättää aina polkuja auki sivistyneelle jatkokeskustelulle.

Kieroudella on syvät juuret. Savolaiset olivat rajan kansaa. Tuntematon kulkija saattoi olla lännen ruotsien tai idän ryssien asialla, kenties verovouti. Liikkujan tarkoitusperät piti jokaisen itse selvittää. Kylien huhuista ei ollut apua, kun ei ollut kyliä, mistä niitä kuulla. Kaskikansa eli yksinäistaloissa. Taiten piti haastella. Äkkiväärä vaaransi terveytensä. Liian höveli tuli paljastaneeksi eräkaskensa, jolloin raskas sotavero iski koko satoon. Koko perhe joutui ahdinkoon.

Kieroudesta kumpuaa myös savolaisten rooli päällysmiehinä. Kun ihmisiä alkoi muuttaa työn perässä, syntyi tunnettu sanonta: ”Savosta tulj sata miestä, yheksänkymmentäyheksän piällysmiestä ja yks varapiällysmies”. Teollisuusyhteisöt olivat jännitteitä täynnä. Hyvän päällysmiehen piti osata olla ukkosenjohdattimena työväen jurnutusten ja herrojen kouhotusten välillä. Siinä pärjäsi savolaisella luonteella, kiinnostuksella asioista juttelemiseen ja taidolla tarkastella asioita monelta kantilta.

Syvälle kulttuuriin, kieleen ja arjen toimintaan ulottuvaa diplomatiaa ei voi oppia kansalaisopiston kursseilla eikä edes ulkoministeriössä. Sitä syntyy aikojen saatossa sinne, missä sille on tarvetta.

Historia on opettanut eri heimoille eri asioita. Meitä on onnistanut. Ollaan kiitollisia.

Kirjoittaja on aprikointia harrastava kesäiisalmelainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusi kolumnisti aloittaa pohdinnat – iisalmelaissyntyinen biologi Unto Eskelinen syventyy kirjoittamaan Iisalmen Sanomiin