Kolumni: Perustaisinko perhosfarmin – Keski-iän kriisi on tehnyt minusta äreän ja huolestuneen

Kun olin 15, toivoin olevani pian 16.

Kun olin 17, odotin kovasti täyttäväni 18.

Sitten oli parikymppisen pystyn mihin vaan -omahyväisyyden vaihe.

Kunnes noin 25-vuotiaana aloin ymmärtää, että ihminen ihan oikeasti voi elää jopa 30-vuotiaaksi.

Siis ihan käsittämätöntä, kohta ollaan jo eläkkeellä!

Noudattelen ihmisen tavallista kehityskaarta.

Ihminen kasvaa koko ikänsä, mutta on eri asia että mihin suuntaan. Nyt alan sisäistää olevani keski-ikäinen.

Olen yllättynyt siitä, että noin 15–20 vuotta ihmisiässä on sama kuin matka Maasta toiseen galaksiin. Kuilu sukupolvien välille syntyy nopeammin kuin uskoin.

En ymmärrä enää mitään nuorten nykymaailmasta.

Ainoa minkä ymmärrän on ysärimuoti, koska sen olen kokenut jo, ja ysärillä 1970-luvun nuoret kauhistelivat, että ei taas tätä samaa.

Kun kaveri kertoo opettajan työstä, että miten nykyajan pojat liimailevat kouluvihkoihin nuuskapurkkien tarroja ja esittelevät niitä ylpeinä, on reaktioni kyllästynyt hohhoijjaa.

Kyllä silloin ennen kunnioitettiin vanhempia niin, ettei orastavaa riippuvuutta päihdyttäviin nautintoaineisiin todisteltu tarroilla. Toki osalle oli meriitti laittaa baarin naulakkolappu keikkumaan vyötäröllä helisevään avainketjuun.

Kun viettää päivän teini-ikäisen kummitytön seurassa, itsensä tuntee äkkiä niin kovin vanhaksi.

Kun toinen valtavalla energialla tirskuttaa kuin nuori pääskynen, selostaen kaverisuhteiden kiemuroita.

Siis se sanoi silleen, ja mä sanoin että aha, ja sit se sanoi niin ja mä olin että okei, ja sit me naurettiin ihan hulluna, ja sit se sanoi silleen, ja mä olin että just.

Kun huomaa, ettei ihanan sukulaispojan kanssa olekaan vaivatonta jutella ilman kuulustelevaa tätisävyä ja kaurismäkeläistä vastailua.

Mites koulu menee? Ihan ok. Mitä sinulle kuuluu? Ihan ok. Miten kavereiden kanssa sujuu? Ihan ok. No hei sehän kiva. Joo.

Keski-ikäisen merkkejä ovat hidastunut aineenvaihdunta, lisääntynyt äreys ja pohdinta, voiko, tai pitäisikö, vielä muuttaa radikaalisti elämäänsä.

Pitäisi urheilla enemmän. Pitäisi mennä terapiaan. Pitäisi myydä kaikki pois, muuttaa paratiisisaarelle ja perustaa hotelli.

Tai ostaa maapalsta ja alkaa kasvattaa tryffeleitä, herkkutatteja ja perhosia häissä vapautettavaksi ohjelmanumeroksi.

Lisäksi iskee huoli tulevasta eläkkeestä. Saako sitä edes.

Kyseenalaistaminen on hyvä. Se laittaa arvoja paikoilleen.

Mitä sanoisi nuorelle itselleen?

Jos nuori minä jotenkin mystisesti siis saisi viestin tulevaisuudesta omalta itseltään.

Opiskele tai työskentele ahkerasti, säästä rahaa, tuhlaa nuoruus.

Opettele käyttämään porakonetta.

Vaadi opettajia selittämään peruskoulussa matikan laskut niin, että selviät varmasti esimerkiksi prosenttilaskuista.

Ole kaikelle utelias. Opettele silti sanomaan ei.

Pidä itsestäsi huolta.

Kirjoittaja on Iisalmen Sanomien kesätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.