Kolumnistimme Elina Rikkilä hakee ratkaisuja vanhustenhoitoon maailmalta: "Iltapäivisin minäkin töröttäisin tuulipuku päällä pihamaalla ja odottaisin, että joku ehtisi hakemaan minut minuuttia vaille viisi"

Vanhustenhuollosta on tullut tämän kevään kuumin puheenaihe, sillä eläkeläiset ovat ihmisryhmä, jonka perään jokainen kynnelle kykenevä Liitikko (Putous-hahmo, toim. huom.) kumartaa: Onhan heitä niin paljon. Eläkeläisille on helppo hövelisti lupailla vappusatasia ja muuta mukavaa – vaalien jälkeen tilannehan on tietenkin toinen.

Hyvässä lykyssä nykyvanhukset saavatkin jonkun käsi- tai jalkaparin laitoksiinsa lisää joksikin aikaa. Pitkällä tähtäimellä se ei kuitenkaan ongelmia ratkaise. Miten vanhustenhuolto järjestetään kolmenkymmenen vuoden kuluttua, kun lapsia syntyy vähemmän?

Nykyisellään keskustelu tuntuu junnaavan pelkästään hoitajamitoituksissa vaikka kai politiikka on muutakin kuin rahan jakamista. Tulevana vanhuksena erilaiset ratkaisut kiinnostavat minuakin. Vanhusten määrä lisääntyy reippaasti joka puolella maailmaa. Miten muualla heidän kanssaan oikein pärjäillään?

Kiinassa ikääntyvistä vanhuksista huolehtiminen on perinteisesti kuulunut poikalasten vastuulle. Viime vuosikymmeninä perinteinen perhekäsitys on kuitenkin hajonnut ja yhä enemmän vanhuksia jää oman onnensa nojaan.

Apua tarvitseville on vain vähän hoitolaitoksia, joihin heillä olisi varaa. Sen takia Kiinassa onkin vastikään säädetty laki, jonka mukaan lasten on vierailtava ikääntyvien vanhempiensa luona usein, ja vanhemmat voivat tarvittaessa haastaa välipitämättömän lapsensa oikeuteen. Mahtaisiko sellaisesta olla apua myös yksilökeskeisessä Suomessa, jossa nuoret aikuiset pahimmillaan deletoivat kaverilistoilta myös vanhempansa: ”Ala äkkiä tulla kylään, tai haastan sinut oikeuteen.”

Vanhuksia varten esimerkiksi Kiinassa kehitelty valvontajärjestelmiä, joiden avulla viranomaiset pystyvät keräämään tietoa ikääntyneen liikkeistä. Miltä nyt sitten tuntuisi olla valvovan silmän alla kun käy vaikkapa K-80-diskossa tai Tinder-treffeillä?

Lääkkeidenjakelussa robotteja käytetään monissa suomalaisessakin kunnassa. Japanissa hoivarobotit korvaavat nykyään myös ihmishoitajia. Tosin samaan aikaan yhä useampi japanilainen eläkeläinen on alkanut hankkiutua vankilaan tekemällä pikkurikoksia, koska siellä saa kuitenkin ruokaa ja näkee muitakin ihmisiä.

Intiassa vanhukset asuvat yhä suurelta osin lastensa perheiden luona ja auttelevat kotiaskareissa. Se tosin mietityttää, että mahtaisiko omaehtoinen vanhus sopeutua asumaan jatkuvasti lastensa perheiden kanssa ja jaksaisivatko muut sellaista?

Ehkä houkuttelevimmalta vaikuttaa kuitenkin Italian malli. Siellä ovat nimittäin viime vuosina yleistyneet ”isovanhempien päiväkodit”, jonne esimerkiksi muistisairaan vanhuksen voi jättää koko päiväksi, kun omainen käy töissä tai haluaa vapaa-aikaa. Päiväohjelmassa on erilaisia aktiviteetteja, kuten musiikkia, voimistelua ja maalausta.

Ehkä samoissa tiloissa voisi toimia myös lasten päiväkoti, jolloin samalla reissulla voisi viedä useammankin ihmisen. Nohevimmat vanhukset auttelisivat lasten puolella esimerkiksi ruoanjakelussa.

Iltapäivisin minäkin, Elina-mummo, sitten töröttäisin lasten kanssa tuulipuku päällä pihamaalla ja odottaisin, että joku ehtisi hakemaan minut minuuttia vaille viisi.

Kirjoittaja on iisalmelainen yrittäjä ja toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.