Konmaritus ja kuolinsiivous kertovat omalla kielellään nykyajan ihmisten tavarapaljoudesta – "Tavaran merkitys tuli omalle iholleni 2000-luvun alussa eräänä syyskuisena sunnuntaina"

”Jos ei oo siitä pula / Jos riittää nappula / Mut talo jossa on aravalaina / Ei ole avara aina.”

Näin riimitteli vajaa viikko sitten menehtynyt Mikko Saarela Eppu Normaalin tunnetuksi tekemässä ”Puhtoinen lähiöni” kappaleessa. Mikko Saarela oli kantaaottava sanoittajana ja myöhemmin hän jatkoi tätä rooliaan biologian ja maantiedon opettajana. Saarelan vuosikymmeniä sitten tekemät ympäristöaiheiset sanoitukset ovat ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä.

Konmaritus ja kuolinsiivous ovat termeinä maailmanlaajuisesti tunnettuja ja kertovat omalla kielellään nykyajan ihmisten tavarapaljoudesta. Kuolinsiivous-käsitteen takana on ruotsalainen Margareta Magnusson. Hänen mukaansa kuolinsiivouksessa on kyse ihmisen itsensä tekemästä turhista tavaroista luopumisesta. Näin perikunta säästyy vaivalta.

Kuolinsiivouksen voi aloittaa jo nuorenakin, eikä kaikesta ns. turhastakaan tarvitse Magnussonin mukaan luopua. Marie Kondo ja Margareta Magnusson olivat tehneet sen saman havainnoin kuin Maija ja Matti Meikäläinenkin: tavaramäärän lisääminen ei tuo ihmisille lisäonnea.

Sotavuosien jälkeen tilanne oli toinen, mutta 2000-luvulla monelle on ajankohtaisempaa tavaroiden karsiminen kuin niiden lisääminen. Itse asiassa minimalismi viestii niin muille ihmisille kuin ihmiselle itselleenkin paremmasta elämän haltuunottamisesta.

Itse olen erityisen viehättynyt Arto O. Salosen esilletuomaan ekososiaaliseen sivistykseen. Salonen kyseenalaistaa jatkuvan materialistisen kasvun pakon. Hyvä elämä on hänen mukaansa ihmisten välisissä suhteissa, ei materiassa. Toki jokaisella ihmisellä on oikeus perustarpeiden tyydyttämiseen. Ihmisen tarpeethan (esimerkiksi puhdas ilma, ruoka, vesi) ovat rajalliset, mutta halut rajattomat. Salosen kriittisessä ajattelussa on jotain samaa kuin Saarelankin ajatuskulussa.

Tavaran merkitys tuli omalle iholleni 2000-luvun alussa eräänä syyskuisena sunnuntaina. Olimme mieheni kanssa menossa aamunavetalle, kun huomasimme navettavaatehuoneen katosta tippuvan vettä. Yläkerrassa oli keittiö, joten olimme toiveikkaita, että vesivahinko rajoittuisi keittiöön.

Huone huoneelta talo lattian aluksineen koluttiin läpi tavaroita seuraavaan huoneeseen siirtäen. Lopulta tavarat oli vietävä pois kodistamme mikä minnekin. Suuri osa niistä jäi sille tielleen. Syksyn asuimme asuntovaunussa, kunnes saimme muutaman huoneen kodistamme tilapäiskäyttöön.

Teimme pikapäätöksen rakentaa uusi talo vanhan perusteellisen peruskorjauksen sijasta. Sinä vuonna minulla nähtiin koulun käytävillä päivä toisensa jälkeen varsin samanlaisia vaatteita. Kokemus minimitavaramäärällä selviämisestä ja itse asiassa tavaran merkityksen katoamisesta, oli pysäyttävä.

Vuodet ovat vierineet, pojat syntyneet ja kasvaneet lähes täysi-ikäisiksi. Mieltäni alkaa maailmallinen tavara painaa. Marie Kondo, tule apuun!

Kirjoittaja on Kiuruveden lukion maantieteen ja biologian lehtori sekä luomumaitotilan emäntä.