Koulua kotoa käsin

Kun kirjoitan tätä, on kulunut puoli tuntia siitä, kun pääministeri Marin kertoi, että koulut suljetaan koronaepidemian vuoksi. Aiemmin maanantaipäivän aikana oli jo tietoja asiasta tihkunut, ja koulupäivä päättyikin oppilaiden riemunkiljahduksiin koulujen käytävillä. Koulu peruttu! Jee!!

Se, ettei kouluun saa tulla, ei merkitse sitä, etteikö tarvitsisi opiskella. Oppilaat saattavat parin viikon päästä kaivata takaisin kouluun, kun huomaavat, että kouluilla on mahdollisuudet tunkea tehtäviä koteihinkin. ”Mulla ei ole Wilmaa” tai ”oon unohtanut salasanan” ovat tällä hetkellä huonoja selityksiä. Ihan vinkkinä vain, että nämä tekosyyt eivät tule menemään läpi. Jos puhelimessa Snappi toimii, toimivat myös kaikki kotiopiskelussa tarvittavat sovelluksetkin.

Jokaisen täytyy itsenäisesti tehdä kotona omat tehtävänsä. Tähän asti on ollut mahdollista, että on voinut olla koulussa paikalla, muttei läsnä. Sujuvasti on voinut kopioida kaverilta läksyt, on voinut istua tunnilla reagoimatta opetukseen mitenkään, on voinut ajatella omiaan 45 minuutin ajan ja vastata kysyttäessä ”en tiedä”. Helppoa koulunkäyntiä sellainen, sanon minä. Nyt sen sijaan ainakin minä aion vääntää verkkoympäristöön tehtäviä, joihin jokaisen on henkilökohtaisesti käytettävä kolme tai neljä oppituntia viikossa kotoa käsin. Siinä siis pelkästään äikkä. Saattaa joillekin tulla ikävä tavallista koulupäivää.

Kotona ei välttämättä odota myöskään lämmin lounas kello 11.00. Ihan itse joutuu menemään jääkaapille ja lämmittämään eilistä ruokaa. Parhaimmassa tapauksessa saa ihan itse tehdä juuri sellaista ruokaa, josta itse pitää. Parin viikon päästä on ehkä jo ikävä koulun kumiperunoita ja kaalisalaattia. Se sentään odottaa valmiina, eikä kattiloitakaan tarvitse itse tiskata.

Entäs se seura siellä kotona sitten? Omat vanhemmat ja sisarukset, jotka ärsyttävät sen minkä ehtivät. Ja porukat kieltävät menemästä kylälle. Kukaan ei sitä suoraan tunnusta, mutta ehkä joskus joku saattaa jotenkin etäisesti kaivata sitä lukemisesta känisevää äikän opea. Hänestä sentään pääsee eroon 45 minuutin jälkeen. Oman perheen kanssa taas on oltava koko ajan. Ei auta kuin olla kotona ja tuijottaa puhelimesta Youtubea ja Snappia. Veikkaan, että siinä kyllä tietoverkot ylikuumentuvat ja valokuidut sulavat, kun teinit laittavat toisilleen viestiä.

Kun omassa huoneessa on muhinut pari viikkoa, saattaa äiti muistutella, että ne likapyykit kannattaisi kiikuttaa pesuun ja ehkä imuriakin omassa huoneessa voisi pyöräyttää. Koulussa ei tarvitse itse siivotakaan. Kuminmuruset ja kynänteroitusroskat on joka päivä pois siistitty, kun työskentely aloitetaan.

Tilanne on se mikä on, ja sen mukaan on elettävä. Toivottavasti tämä kestää vain sen kuukauden päivät ja epidemia saadaan sinä aikana Suomessa kuriin. Kyllä meille opettajillekin ikävä tulee teitä virkeitä ja tiedonjanoisia lapsukaisia. Ei ehkä kuitenkaan heti ensimmäisellä viikolla, mutta jossain vaiheessa kuitenkin.

Intoa kotiopiskeluun kaikille ja digi-digiä teille, rakkaat kollegat! Muistakaa pitää välitunnit!

Kirjoittaja on iisalmelais-tunut äidinkielenopettaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.