Me olemme toivo – "Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi"

Luotu luonto tuhoutuu luotujen toimesta.

Sodat ovat päättymättömiä. Kaupallinen viihde vihmoo väkivaltaa ja suhtautuu luonnon perikatoon yliolkaisesti.

Entä minä itse, kuuluuko tosi hyvyys ominaisuuksiini. Epäilen.

Olen kai yrittänyt elää nuhteettomasti. Silti nolostun tarkatessani motiivejani. Tunnen myötämieltä kärsiviä kohtaan, mutta todelliset tekoni taitavat jäädä vähiin.

Jos olenkin tympääntynyt maalliseen kilpailuun, tietty oma menestys siinä on ikään kuin välttämätön, jotta voisin todistaa muille olevani etevämpi kuin olen. Kai ajattelen, että tarpeeksi pärjättyä saan vapaata tilaa ja vihdoin resursseja toimia maailmanlopun torjumiseksi ja kanssaihmisten tukemiseksi.

Ei se noin toteudu. On ollut niin paljon huolta omasta. Omaa tilaansa huojentaakseen valitsee kuin huomaamatta tarpeettoman suuren hiilijalanjäljen. Tahtomattaankin kompastuu turhankulutuksen ansaan.

Toki noukin hyllystä viisaan teoksen toisen jälkeen. Mutta maailma on puhaltanut sanoja sivuilta. Henki harhailee. Miten farisealaista ns. kunnon kansalaisuuteni voikaan olla!

Tosi eettiset teot ovat sotien, väärän kaupan ja hyväksikäytön maailmassakin olemassa olevia, mutta suhteessa harvinaisia käytännön toimia. Pikemmin nykyaika näyttää omaan tuhoonsa sokeana valmistautuvalta suggestiolta, tragedialta ja painajaishilpeydeltä.

Kun luonto ja henki vielä hetken huojuvat katastrofin päätyporttia kohti, selviämme vain osittain tai murskaudumme.

Jokaisen on valittava tiensä. Itse näkisin, että tien lähtökohtaisena suuntana on jokin ”korkeampi”, ei kenenkään yksinoikeudekseen kanonisoima, mutta olemassa olevaksi ilmeinen voima.

Olen kuullut sanottavan, että Jumalan henkäys tulee läsnäolevaksi heti ja viimeistään vaiheessa, kun Hän on etäämpänä kuin koskaan.

Jos ei olisi Jumalaa, ei kysymystä Hänen olemassaolostaan tarvittaisi. Olemisen tarkoitus olisi narriutta.

Niin. Ilman korkeampaa henkistä kosketusta maailma, ihme, juuri tuntuisikin meistä useista liian absurdilta.

Luomakunta on ”pyhä” arjen ja myytin liitto. Sen arvoitusta kukaan ei osaa ratkoa tiedon, vaan luultavimmin vain vaiston, kokemuksen, tahdon ja uskon kautta.

Ovatko uskontojen nimissä sotaa käyvät osapuolet sisäistäneet ihmettä ja pyhyyttä. Eikö maailma käsitä armon, hyvyyden ja viisauden toimivan rajattomasti. Ei yksikään Vuorisaarnaa rakkaana pitävä instituutio tai yksilö voi tosissaan puolustaa katsantoaan, ellei hyväksy sen yhtymäkohtia myös muiden kulttuurien näkökulmiin. Rakkauden ydin on moninaisuus.

Inhimillisyydestä piittaamaton aineellinen kulutus kumuloi ylivarallisuutta, pärjäämistä, sosiaalisilla rooleilla pelaamisen pakkomiellettä, sortoa ja julkkishöpinää. Moni voi tekeytyä hyväksi, jotta nimenomaan itse tulisi palkituksi.

Luonnolle ja hengelle kuuliaisen ihmisen on näennäisen huolen sijasta löydettävä välittöminä palvelevat sanat ja totuudelliset teot.

Toivon että rohkenemme myöntää pelkomme ja uupumuksemme. Että uskomme valoisaan elämään ja myös luonnolliseen kuolemaan. Löydämme toisiamme moninaisina ja erilaisina ykseydessä. Tunnemme rauhan ja rakkauden kiertokulun. Tavoitamme tavallisen ja mystisen yhteyden.

Olemisen varsinaiset lähtökohdat ovat suuret ja kauniit.

Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

Omistettu Greta Thunbergille ja hyvälle maailmalle, Kiuruvedellä 2020.

Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.