Mikael Pentikäinen: Kasvu on hiipumassa, ja julkisen talouden tasapainottaminen veroja korottamalla on tuhon tie

Eri ministeriöt ja johtavat virkamiehet ovat julkistaneet viime aikoina katsauksia Suomen talouden tilasta. Yhteistä arvioille on huoli taloustilanteesta ja evästys tehdä uudistuksia.

Esimerkiksi valtiovarainministeriö listaa vaikeita ongelmia, jotka huutavat ratkaisuja: ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen, teknologinen murros, rakenteellinen työttömyys, tuottavuuden heikko kehitys ja maailmanpolitiikan jännitteet.

Nämä ovat tosiasioita, joilta vastuullinen poliitikko ei voi ummistaa silmiään.

Valitettavasti ministeriöiden analyysit ja käynnissä oleva eduskuntavaalikeskustelu tuntuvat olevan eri maailmoista.

Virkamiehet esittävät varoituksen sanoja, mutta monilla poliitikoilla – ei toki kaikilla – on menossa katteettomien lupausten kilpalaulanta, jossa tosiasiat unohdetaan eikä haluta muistaa Suomen julkisen talouden todellista tilannetta.

Valitettavasti vaalit on helpompi voittaa jakopolitiikalla kuin lupaamalla uudistuksia.

Asetelma on riskialtis. On tärkeää, että puolueet kertovat ohjelmistaan, mutta niiden ei pidä johtaa harhaan saati luoda vaikutelmaa, että Suomessa on varaa suuriin lisäpanostuksiin.

Todellisuus on valitettavasti taruja ankarampi. Julkinen sektorimme on yhä liian suuri suhteessa taloutemme kantokykyyn.

Meillä on edelleen suuri kestävyysvaje. Julkisyhteisöjen velka on yli 135 miljardia euroa. Eläke- ja hoivamenot kasvavat ilman uusia päätöksiä nykylainsäädännön perusteella. Julkisia menoja pitäisi leikata eikä lisätä. Tarvitaan sopeutustoimia, jotta julkisen talouden alijäämä ja velka eivät kasvaisi.

Olemme jättämässä lapsillemme hävettävän ankaran perinnön: kärsivän ilmaston, ylivelkaantuneen julkisen talouden, edelleen kovan työttömyyden ja heikkenevän väestörakenteen.

Suomi on saanut nauttia viime vuodesta hyvästä kasvusta vaikeiden vuosien jälkeen. Kasvu on kuitenkin hiipumassa. Käänne tuntuu tapahtuneen viime kesänä.

Seuraava lama tulee joskus, vaikka emme sitä toivo. Käymme siihen näillä näkymin raskaassa velkalastissa, jos emme pysty vähentämään menojamme.

Julkisen talouden tasapainottaminen veroja korottamalla on tuhon tie, koska ankara verotus heikentää talouden toimeliaisuutta. Kova verotus leikkaa kasvun edellytyksiä.

Erityisen tuhoisaa on korottaa yrittäjien veroja, mitä jotkut puolueet ja järjestöt ovat esittäneet satojen miljoonien edestä.

Yrittäjien verotuksen kiristämisaikeet ovat puheita, joita yrittäjät kuuntelevat herkällä korvalla. Siksi ne ovat vaarallisia aikomuksia.

Kasvavat verot ovat pois investoinneista ja työpaikoista. Yrittäjien verojen kiristäjät eivät halua ymmärtää, että talouden kestävä kasvu syntyy vain riskiä ottavien yritysten ja yrittäjien kautta.

Asetelma on yksinkertainen: Suomen talous ei kasva, jos Suomessa toimivat yritykset eivät kasva, ja ne eivät kasva, jos niiden omistajayrittäjillä ei ole halua kasvattaa yrityksiä. Veronkiristykset ovat tehokas tapa tappaa yrittäjien kasvuhalut.

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.