Mitä seuraavaksi ostetaan?" – Kulutuskulttuuri lisää merkityksettömyyden kokemusta

Olen pohdiskellut, miksi monien ilmastonmuutosta pelkäävien ilmastovaatimusten kärki on tuntunut kohdistuvan varsin leimaavana maanviljelijöihin. Siis heihin, jotka kuitenkin jokapäiväisellä ahkeroinnillaan takaavat meille yhden tärkeimmistä välttämättömyyshyödykkeistä eli ruoan.

Onko vastaus kysymykseen siinä, että nykyään on monia sellaisia ammattiryhmiä, joiden päivittäiset tehtävät eivät millään tavalla liity ihmisten perimmäisten tarpeiden täyttämiseen, tai kivun ja säryn vähentämiseen, ja he kokevat merkityksettömyyttä elämässään?

Jos koemme merkityksettömyyttä, mielemme helposti hakee siihen syytä toisesta, vaikkapa merkityksellisempää työtä tekevistä. Tai tyhjyyttä täytetään mediassa esiin nostetuilla teemoilla.

Toki mieli saa näin askarrella jonkin tärkeältä vaikuttavan ajankohtaisen asian parissa, mutta pysyvää parannusta omaan elämään ei synny.

Kulutuskulttuuri lisää merkityksettömyyden kokemusta. Se asettaa ihmiset ikään kuin vain odottamaan sitä, että mitä seuraavaksi ostetaan, millä elämää täytetään, mitä vertaillaan.

Tämä tilanne vie meiltä voimaamme. Myös itse tähän alistuvina luovutamme valtamme mainonnalle ja viihteelle, tyydytämme yhteenkuuluvuuden ja hyväksynnän tarpeitamme toissijaisten tarpeiden tyydyttämisellä.

Kulutuskulttuurissa on myös ristiriitansa. Toisaalta vaikuttaa siltä, että meillä on rajattomat mahdollisuudet. Toisaalta taas tuntuu olevan tyytyminen tavallisen kuluttajan asemaan, eikä meillä ”maailma on auki” -luokan mahdollisuuksista huolimatta näyttäisi olevan muita todellisia vaikutusmahdollisuuksia kuin valita ostanko matkan Ruotsin- vai Viron-laivalle.

Niin ikään koemme ristiriitaa mentyämme mainonnan luomien uusien tarpeiden mukaan. Uuden tuotteen hankittuamme tunnemme vain hetken tyytyväisyyttä, kunnes tuo niin tarpeellinen ostos menettää uutuuden viehätyksen. Pian tarvitsemme taas jotain uutta herättääksemme itsessämme tunteita, tunteaksemme myönteisiä tuntemuksia. Ilottomasta kuluttamisen kierteestä tulee tottumus.

Merkityksettömyyttä ruokkivan kuluttamisen kierteen katkaisemiseksi meidän on pysähdyttävä ja löydettävä elämän merkityksellisyys uudelleen. Meidän on opittava rakentamaan elämäämme muista lähtökohdista kuin kuluttamisen ja ulkoisten arvojen varaan, vaikka kapitalistinen järjestelmä meitä siihen vahvasti ohjaakin.

Ehkä ilmastopaniikki on myös oiretta kaupungistuvan väestön luontoyhteyden katoamisesta. Joko tarvitaan liikettä takaisin maayhteyteen ja perusasioiden äärelle?

Tätä voin pohtia miettimällä, mitä itse tarvitsen voidakseni hyvin.

Jos haen vastausta, niin tarvitsen ruokaa, vettä ja lämpöä, tarvitsen ympäristöaltisteettoman elinympäristön ja luontoyhteyden. – Niin, ja sitä merkityksellisyyden tunnetta. Sisältäni nousevaa kokemusta siitä, että elämälläni on merkitystä.

Kirjoittaja on FT, vapaa kirjoittaja ja hyvinvointi-valmentaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.