Muutosta ei tapahdu, ellei samana pysymisen tuska paina enemmän kuin muutospelko

Ihmisellä on taipumusta pyrkiä pysyttämään kaikki entisellään. Jotenkin luontaisesti vastustamme muutosta. On sanottukin, että muutosta ei tapahdu, ellei samana pysymisen tuska paina enemmän kuin muutospelko.

Pohjimmiltaan meitä estävät uudistumasta siis pelkomme.

Siksi yritämme helposti, tiedostamattomastikin, myös vältellä kohtaamasta asioita itsessämme.

Varsinkin niitä, jotka määritetään yhteisön normien vastaiseksi ja joissa joutuisimme toimimaan toisin, kuin meidät on kasvatettu uskomaan ja toimimaan.

Jos taas toimimme toisin, jos seuraamme sisäistä ääntämme ja sen mukaista omaa parastamme, niin meitä voidaan syrjiä, leimata. Myös sisäinen ristiriita nousee tällöin pintaan, kohdattavaksi ja käsiteltäväksi.

Muutospelkoa syntyy myös silloin, jos meiltä puuttuu luottamusta kykyymme selvitä erilaisissa tilanteissa, sekä yleistä luottamusta siihen, että elämä kantaa.

Tällöin emme ole yhteisössämme saaneet omaksua muutoksen myönteisenä ja luontaisena ottavia ja siinä tukevia kulttuurisia malleja. Kyse on siten myös taidollisesta kyvyttömyydestä elää läpi muutosta ja uudistua siinä.

Uudistumisen taitoa voidaan lähestyä vielä maailmankuvallisella tasolla.

Jos elämä otetaan yksinomaan materiaalisen maailman oravanpyöränä, jossa ollaan olemassa vain tietyllä suorittamisen tasolla ilman yhteyttä syvempään olemassaolomme syyhyn, elämä kulutusviidakossa voi pidemmän päälle tuntua kehän kiertämiseltä, merkityksettömältä.

Toisaalta, merkityksettömyyden kokemus on opastamassa meitä hakeutumaan uudenlaiseen yhteyteen elämän, itsemme kanssa. Merkityksettömyyden kokemus on opastamassa meitä heräämään ulkoa omaksuttua syvemmälle elämälle, ohjaamassa meitä avautumaan sisäiselle totuudellemme.

Herääminen tapahtuu tiettyjen kokemusten ja vaiheiden kautta, eikä olisi mahdollista ilman niitä.

Usein havahdumme yhteisön meille asettamista rajoista ja kyseenalaistamatta toistamistamme elämisen malleista vasta kärsimyksen avulla, vasta kun meitä ravistellaan.

Kärsimys, kipu on herätyssoitto. Kun alkaa tuntua, että rattaisiin tulee kapuloita, osaammeko silloin ohjautua kuulemaan tunteista ja kehosta nousevaa ääntä vai tukahdutammeko sen yhä voimallisemmin?

Silloin kun yritämme pysyttää kaiken muuttumattomana, luomme kitkaa. Tuottaa paljon kärsimystä, jos yritämme pitää asiat väkisin entisellään silloin, kun elämä vaatii kasvamaan. On rakkautta sallia uudistumisen tarvitsema tila niin toiselle kuin itselleenkin.

Elämän perusolemus on laajeneva ja sen tarkoitus on paljastaa koko ajan syvempiä totuuksia, syvempää todellisuutta, itseämme. Kuten avaruus laajenee, on sama prosessi myös ihmisen osa.

Vapautuminen olemaan oma itsensä on yksi tärkeä onnellisuuden osa-alue. Se on todellista vapautta, jota yritämme tässä kulttuurissa tavoittaa ostamalla uusia tavaroita.

Kirjoittaja on FT, vapaakirjoittaja ja hyvinvointivalmentaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.