"Nykymenon on loputtava" – Meillä ei ole toista planeettaa

Ilmastoahdistus on uusi termi, joka on pesiytynyt suomalaiseen puheenparteen melko nopeasti. Usein ilmastoahdistuneita ovat nuoret, mutta kyllä se meihin varttuneempiinkin helposti tarttuu. Jos ilmaston lämpenemistä alkaa tarkemmin pohtia, ahdistuksen tunne hiipii helposti sisimpään.

Tällä viikolla nuori ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti suorasanaisen puheen YK:n pääsihteerin, António Guterresin YK:n yleiskokouksen alla kokoon kutsumassa ilmastokokouksessa. Thunbergin viesti nuorten pettämisestä ilmastoasioissa on syytä ottaa vakavasti. Muutos, jota Thunberg peräänkuuluttaa tulee vääjäämättä. Elämähän on jatkuvassa muutoksessa luonnostaan.

Nykymenon on loputtava, kuten Thunberg sanoo. Muutoksen tekeminen äkkirysähdyksellä on kuitenkin useimmiten huono tapa. Pienet muutokset ihmisten arjessa ja toisaalta suuret muutokset uusien toimintatapojen ja tekniikoiden myötä vievät muutosta eteenpäin jopa aivan huomaamatta. Ilmastoahdistus onkin parhaimmillaan muutosta kirittävä voima. Eräs sen ilmenemismuodoista on monesti raivokkaana käyvä ruokavaliokeskustelu.

Maitotilallisena seuraan maatalouden ja ruoantuotannon kehitystä läheltä ja tarkkaan. Tekniikan kehittyessä esimerkiksi kotimaisen maitolitran hiilipäästöt ovat laskeneet yli kolmanneksen viimeksi kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana. Vertailun vuoksi, maitolitran hiilidioksidipäästön maailman keskiarvo on 2,5 kiloa hiilidioksidia ja suomalaisen maidon vain kilo. Ilmaston kannalta ei ole yhdentekevää, suosimmeko lähellä tuotettua ruokaa – vastaus on ilmeinen.

On ilahduttavaa kuulla myös esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen tuoreesta tutkimuksesta, joka muuttaa näkemyksiä maatalouden roolista fosforipäästöjen aiheuttajana. Nautakarjatilojen on aiemmin uskottu päästävän vesistöihin fosforia yli kaksinkertaisesti tuoreen tutkimuksen osoittamaan määrään verrattuna. Viljelijöiden ja tutkijoiden yhteistyö edistää myös taistelua ilmaston lämpenemistä vastaan.

Suomalaisella osaamisella ja vienti-innovaatioilla on mahdollista saada aikaan maailmanlaajuista muutosta. Tämänviikkoisessa YK:n ilmastokokouksessa puheenvuoron saivat ne maat, jotka ovat sitoutuneet ilmastotavoitteisiin. Myös Suomi oli edustettuna, koska tavoitteenamme on hiilineutraalius vuonna 2035.

Presidentti Niinistön mukaan Suomen tulisi olla esimerkkinä muille. Tämä esimerkkinä oleminen ei ole pois suomalaisilta, vaan päinvastoin mahdollistaa osallistumisen kasvaville maailmanlaajuisille ilmastosovellusten markkinoille. Kysyntä on jo nyt suurta ja suomalaista osaamista tarvitaan.

Ilmastoahdistuksen vuoksi tosiasioiden kieltäminen on helppo suojakeino. Muodoton ja arjessa vaikeasti hahmotettava ilmaston lämpeneminen on kuitenkin totta. Viime heinäkuu oli maailman mittaushistorian lämpimin kuukausi. Ei kuitenkaan pidä ilmastoahdistuksen antaa lannistaa.

Peli ei ole menetetty, vaan ilmastonmuutoksen taltuttaminen on yhteistyössä mahdollista.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja Suomen Keskustan varapuheenjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.