Nyt antaisin nuorelle Koljoselle yhden vinkin

Hyvä itseluottamus on ihmiselle yksi tärkeimmistä piirteistä. Suomalaisen olemus on turhan usein liian anteeksipyytelevä.

Elävänä esimerkkinä mainittakoon minut itseni. Kun nuorena poikana pelasin jalkapallon pääsarjaa, mietin usein ennen peliä, että mitä jos mokaan jonkun avopaikan. Mietin, nauraako yleisö minulle.

Nyt antaisin nuorelle Koljoselle yhden vinkin: Älä välitä, mitä muut ajattelevat. Tee vain parhaasi.

Olin onnekas, että sain pelata joukkueessa, jossa valmentaja ja pelikaverit hyväksyivät minun virheeni.

Välillä hyvä yrittäminenkään ei riitä onnistumiseen. Ei, vaikka asiat tekisi kuinka hyvin. Virheitä sattuu kaikille. Ja huonoja päiviä.

Urheilijat elävät jatkuvasti paineen alla. Ei pelkästään maailman huipulla vaan myös Suomessa – kotimaista urheilua yhtään väheksymättä.

Urheilussa itseluottamus määrittää yllättävän ison osan pelaajan suorituksesta. Kun esimerkiksi jalkapallossa hyökkääjä saa itselleen flow-tilan, ei hänen tarvitse kuin laukoa maalia kohti, niin pallo uppoaa verkkoon.

Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta, ja jossain kohtaa jalkapalloilija tuntee itsensä lähes kuolemattomaksi.

Uskoisin ja omasta kokemuksesta uskallan väittää, että tämä sama pätee myös ihan normaaleihin työntekijöihin. Arjen sankareihin, jotka eivät välttämättä loista parrasvaloissa, mutta joita ilman maailma ei olisi omanlaisensa.

Joka alalla työntekijät saavat jostakin onnistumisen kokemuksia, jotka ruokkivat heidän itseluottamustaan. Sen ei tarvitse olla edes mikään ihmeellinen juttu, vaan luulisin, että esimerkiksi lehdenjakajan virheetön jako tuo jakalle hymyn huulille.

Kysymys kuuluukin: Esimies, mitä sinä teet, että työntekijä kokee itsensä tärkeäksi ja päteväksi? Puutut tietenkin virheisiin, mutta teetkö sen kaikkien edessä vai kahden kesken? Oletko hyökkäävä vai käytkö asiat läpi rakentavasti?

Oletko muistanut antaa positiivista palautetta, kun aihetta on ollut? Puututko enemmän positiiviseen vai negatiiviseen tulokseen?

Ei ole mikään salaisuus, että suomalainen perusluonne on hieman jurokkimainen äksyilijä. Urheilussa jurokkimainen valmentaja luo varmasti ilmapiirin, missä kukaan ei viihdy. Sama pätee varmasti normaaliin elämäänkin. En usko, että negatiivisen esimiehen alaisuudessa on kenelläkään hyvä olla.

Ja sitä paitsi negatiivisesaa ympäristössä tuloskin jää puolittaiseksi.

Itse olen pyrkinyt sisäistämään ohjeen, joka menee näin: Ensimmäinen virhe on tietämättömyyttä, toinen huolimattomuutta ja vasta kolmas on typeryyttä.

Positiivinen ilmapiiri, jossa on tilaa erilaisille luonteille, luovuudelle ja yritteliäisyydelle, johtaa varmasti parempaan lopputulokseen kuin diktaattorimainen auktoriteetti, jossa jokainen pelkää omaa suoritustansa.

Voin olla väärässäkin. Aika näyttää. Mutta enää en ajattele, että positiivisuus on perseestä.

Kirjoittaja on urheilumaailmasta kiinnostunut ex-ammattijalkapalloilija, nykyinen PK-37:n edustusjoukkueen päävalmentaja.