On voimaannuttavaa olla hetki itsensä ja omien ajatustensa kanssa

Aurinko paistaa, kevyt tuulenvire puhaltelee. Ikivanhalla paksulla peitolla pötkötellen on enemmän kuin leppoista lueskella laiturin nokassa. Aamu on alkanut kaikessa rauhassa kuunnellen linnunlaulua anivarhain, sen jälkeen tosin aamutorkkuna jatkettu sujuvasti unia mökin viileydessä.

Parisen viikkoa sitten kyllästyin kaupungin kuumuuteen. Päätin ottaa mallia Anja-tätistä. Jos hän uskaltaa yli kasikymppisenä olla yksin yötä mökillään, kyllähän minunkin on uskallettava. Ukkokulta joutui vielä jäämään sorvin ääreen. Eikun auton keula kohti mökkiä Sylvi-koiran kanssa.

Vanhemmillani on mökki, jonka he ovat yhdessä seitsemänkymmentäluvun lopulla rakentaneet isäni kotimaisemiin. Mökki oli heidän ensimmäinen yhteinen rakennusprojektinsa. Olen viime vuosina monta kertaa mielessäni ja ääneenkin kiitellyt tätä ratkaisua. Rakennus on hyvä välimalli: vesijohto ja sähköt on, mutta esimerkiksi tiskikone puuttuu. Saunassa ei ole suihkua, mutta pesuvettä ei tarvitse kantaa järvestä. Sisävessaa ei tietenkään ole.

Sisustus ei ole vimpan päälle, vaan tavarat ja huonekalut ovat kulkeutuneet mikä mistäkin, ja astiat ovat isovanhempien jäämistöistä. Mökkifiilis löytyy, mutta ei tarvitse kaikkea tehdä vaikeimman kautta. Sadetta ja tuulta pääsee tarvittaessa grillikotaan karkuun. Helteellä voi pulahtaa viileään paljuun tai nauttia sen lämmöstä viilenevässä illassa. Järvellä veneillen ja luonnontilaisella tontilla puitten suojassa hellekään ei uuvuta.

Vietin mökillä yksikseen huimat kolme yötä. Porukalla on tosin hauskempaa, mutta oli aivan mieletöntä puuhailla omaan tahtiin. Parasta oli ennen kaikkea se, että kaiken sai ja pitikin osata tehdä ihan itse. Vaikka koen olevani sosiaalinen ja vähän ihmisriippuvainenkin, oli voimaannuttavaa olla hetki ihan itsensä ja omien ajatustensa kanssa. Istuskella laiturilla lasillisella ja käydä lisäilemässä puita saunan uuniin.

Jokunen mökki lähiseudulla näyttää olevan tyhjillään. Moni mökkiläinen alkaa olla jo sen ikäinen, ettei enää mökille meno onnistu. Nuorempi sukupolvi asuu kauempana ja karvahattumallin mökki ei enää kaikkia kiinnosta. Se on suuri sääli, sillä ihminen kummasti rauhoittuu itsekin lungissa ympäristössä luonnon keskellä touhuillen ilman aikatauluja.

Voin tunnustautua rehellisesti mökki-ihmiseksi. Toiset tykkäävät matkata sinne, minne nenä näyttää. Itselle tuttu paikka tuttuine touhuineen on paras paikka ladata akkuja.

Viikon päästä alkaa taas arjen tohinat lukiolla ja luottamustehtävissä. Mökki kutsuu rentoutumaan viikonloppuisin pitkälle syksyyn. Tervetuloa arki, olen valmis.

Kirjoittaja on Kiuruveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk.) ja äidinkielen opettaja.