Pelittää niin että kieleen koskee

Osa nykyajan ilmaisuista on muoti-ilmiöitä, jotka saattavat elää vain jonkin aikaa päiväperhosina, mutta osa voi valitettavasti jäädä pysyvästi kieleen. Valitettavasti, koska ne ovat monesti huonoa kieltä.

Yksi kielikorvaa raastavista verbeistä on pelittäminen.

Auts! Tuon kirjoittaminen koski.

Nykyään tuntuu että kaikki joko pelittävät tai ovat pelittämättä. Voi että tämän sanan käyttö on nyt tuskallista! Sama kuin jos istumista sanottaisiin tuolittamiseksi ja syömistä ruuattamiseksi, olisi aika kamalaa.

Nuoriso puhuu kustantamisesta kun pitäisi puhua siitä mitä jokin maksaa. Kustantajahan on se joka maksaa jotakin, esimerkiksi kirjojen painamisen ja julkaisemisen. Kirja ei ostajalleen kustanna mitään, vaan maksaa – ja parhaassa tapauksessa tuottaa lukunautinnon. Vai kustantaako kirja itsensä maksamisen? Tuskin.

Eräs muotivillitys on käyttää juuri-sanaa -kin päätteen kanssa, vaikka molemmat erikseen tarkoittavat suunnilleen samaa. Siis ”juuri se” ja ”sekin”. Niiden molempien käyttö yhtä aikaa on tårta på tårta ruotsalaisittain ilmaistuna, torttua tortun päällä.

Ihan kauheasti korvaa raastaa ilmaisu mitä käy. Kun ei mitään käy, vaan jotakin tapahtuu, ja kysymyksen pitäisi kuulua miten jollekin asialle tai ihmiselle käy.

Varsinkin televisiossa tuntuu koko ajan käyvän vaikka mitä, varsinkin käännöksissä.

Ilmeisesti luovuuden piikkiin on luettava se käännös, kun I love you käännetään ”olet rakas”. On tainneet kääntäjät kyllästyä sanontaan ”minä rakastan sinua”.

Entäpä sitten ketä-pronomini, jotka käytetään kun pitäisi käyttää joka-sanaa? Itselläni on ollut kuullun ymmärtämisvaikeuksia tämän kanssa, niin harhateille sen käyttö vie ajatuksen – jopa niin ettei lausetta tahdo ymmärtää.

Vanhastaan ja edelleenkin käytetään säännöllisesti väärin myös reivata-verbiä. Se tarkoittaa purjeiden käärimistä rullalle purjeveneessä eli purjepinta-alan pienentämistä liian kovan tuulen sattuessa, mutta jatkuvasti näkee sitä miten kurssia reivataan oikealle tai vasemmalle. Kurssia ei voi reivata.

Pilkkujen käytössä saa mielestäni ollakin luova, vaikka niissäkin on tarkat säännöt. Sen sijaan viivan käyttö on lähes pääsääntöisesti pielessä. Lyhyempää tavuviivaa käytetään silloin kun pitäisi olla pidempi ajatusviiva, ja toisin päin. Esimerkiksi sanaliitossa Iisalmi–Kiuruvesi-rata viivojen järjestys on tämä. ”Kunnossa kaiken ikää -teema” kirjoitetaan taas välilyönnin kera, siinäkin näkee paljon horjuvuutta.

En väitä osaavani suomen kieltä täydellisesti, olenhan äidinkieleltäni perimmiltään karjalankielinen, mutta horjuva kielenkäyttö rasittaa minua. Mietin, jäänkö eläkkeelle tultuani kielellisesti rammaksi näiden traumaattisten kokemusten seurauksena. Käykö niin, että pian en pysty kirjoittamaan tai lukemaan mitään muuta kuin vanhoja tekstejä, vaan on nostettava kädet pystyyn.

Toivottavasti kaunis suomen kieli helisisi edelleen kauniina.