Pitääkö aikuisten lasten osallistua ikääntyvien hoitoon?

Aika ajoin joku uskalias herättelee keskustelua siitä, pitäisikö aikuisten lasten osallistua enemmän ikääntyvien vanhempiensa hoitoon. Kun huoltosuhde heikkenee ja vanhustenhuollon kustannukset kasvavat, voitaisiinko aikuiset lapset velvoittaa osallistumaan joko vanhempiensa hoitoon tai sen kustannuksiin edes jossain määrin?

Vanhusten kanssa työskentelevät tietävät, että perheitä on jo nykyään laidasta laitaan. Osa asiakkaista tarvitsee apua vain terveydentilan seurantaan, ja omaiset kantavat päävastuun vanhuksen ja kodinhoidosta.

Monissa perheissä yhteistyö kotipalvelun ja omaisten kanssa sujuu hyvin: Kotipalvelun työntekijöiden lisäksi omaiset käyvät useita kertoja viikossa vanhuksen asioita hoitamassa. Usein kauempana asuvat lapsetkin haluavat osallistua vanhuksenhoitoon loma-aikoina.

Paljon on myös aikuisia lapsia, jotka eivät kiireisiinsä vedoten halua millään tavalla osallistua omaisensa hoitoon. Kaikki vanhukset eivät halua rasittaa omaisiaan. Apua voi olla vaikea antaa ja ottaa vastaan, koska ihmissuhteissa on liikaa jännitteitä. Osa vanhuksista ajattelee, että veroja maksettuaan heillä on oikeus saada rajattomat määrät laadukasta, ammatillista hoivaa vanhuutensa turvaksi.

Nykyisessä asenneilmastossa uskaliaat ajatukset omaisten vastuista ammutaan herkästi alas vähän samaan tyyliin kuin työttömiä velvoittava aktiivimalli. Kaupungistuvassa Suomessa lapsiin panostetaan kyllä enemmän kuin koskaan ennen, mutta vastuu vanhustenhoidosta halutaan ulkoistaa yhteiskunnalle. Omasta ajasta on tullut kansalaisoikeus, joista ei olla valmiita tinkimään.

Joku raja pitää tietenkin omaisten vastuullakin olla, sillä tilanteet ovat erilaisia. Kun lapsia hankitaan nykyään vanhemmalla iällä, moni pikkulapsivaihetta elävä huolehtii samaan aikaan myös ikääntyvistä vanhemmistaan ja yrittää selvitä järjissään raivoavan teininsä kanssa. Toisilla olisi enemmänkin joutilasta aikaa, mutta johan siinä kansantalouskin romahtaisi, jos kovin moni aktiivi-ikäinen ryhtyisi vanhuksen omaishoitajaksi tai lyhentäisi radikaalisti työaikaansa.

Silti jonkinlaista osallistumista omaisen hoitoon voitaisiin omaisilta edellyttää myös vanhustenhuollon palavereissa. Edullisia, kaikkien ulottuvilla olevia palveluja tarvitaan ehdottomasti, mutta ehkä niissä voitaisiin nykyistäkin enemmän ohjata vanhuksia huolehtimaan itsestään ja lähipiiriä osallistumaan hoitoon, omissa rajoissaan. Arkisissa asioissa auttelu muutaman kerran viikossa tai hoivaan osallistuminen loma-aikoina onnistuu kyllä aikuisilta ihmisiltä, vaikka välillä joutuisi sietämään myös epämukavia tunteita.

Eikä kysymys ole vain taloudesta, vaan luulen, että vastuu muista tekee ihmiselle enimmäkseen vain hyvää. Toki se joskus ärsyttää, kun kerran kesässä istahtaa lepotuoliin ja jo kymmenen minuutin kuluttua joku tulee selän taakse laskemaan sekunteja ja repii jalasta uimaan. Löhöily olisi joskus tarpeen, mutta silti kokemus omasta tarpeellisuudesta tuottaa paremmat kicksit ja tekee elämästä merkitykselliempää.

Kirjoittaja on iisalmelainen yrittäjä ja toimittaja.