Pitäisikö ottaa Närpiöstä mallia? – Miksi erilaisuus on täällä niin pelottavaa?

Närpiö on pieni, yhdeksäntuhannen asukkaan kaupunki Pohjanmaan rannikolla. Moniin muihin, riutuviin pikkukuntiin verrattuna sillä menee hyvin: työttömyysprosentti on yksi maan alhaisimpia, kuntatalous melko hyvällä mallilla ja ajoittain on jopa pulaa vuokra-asunnoista. Myös syrjäseutujen tyhjille omakotitaloille on löytynyt uusista muuttajista ostajia toisin kuin Sisä-Suomessa.

Pohjalaiset ovat toki aina olleet kadehdittavan yritteliästä porukkaa. Mutta on ruotsinkielisessä Närpiössä muutakin kummallista: Väkiluvusta jopa kymmenesosa on muuttanut ulkomailta. Kokolukuunsa suhteutettuna Närpiö on yksi Suomen kansainvälisimmistä kaupungeista, eikä muualta tulijoita ole enää pitkään aikaan nähty kulueränä.

Ensimmäiset pakolaisryhmät tulivat Närpiöön jo 1980–90-luvuilla Vietnamista ja Bosnia-Hertsegovinasta. Kaupunki, yritykset ja kolmannen sektorin toimijat tekivät tiivistä yhteistyötä, jotta tulijat saataisiin kotiutumaan ja heille löytyisi työpaikka esimerkiksi paikallisilta kasvihuoneilta.

Kielikoulutusta järjestettiin työpaikoilla jopa työaikana, työantajat neuvoivat täyttämään päivähoitohakemuksia ja maahanmuuttajaopetukseen annettiin runsaasti viikkotunteja.

Uusien närpiöläisten kotiuttamisesta tuli kunnan yhteinen projekti ja kuten pohjalaiseen eetokseen kuuluukin, siinä onnistuttiin niin hyvin, että nyt muilla pienillä paikkakunnilla pidetään seminaareja ”Närpiön mallista.”

Myöhemminkään työvoimapulaa ei jääty kunnassa voivottelemaan, vaan tekijöitä metalliyrityksiin ja kasvihuoneille lähdettiin reippaasti rekrytoimaan ulkomailta, närpiöläisten pakolaisten kontaktien avulla. Tuttujen kautta rekrytoitaessa vältyttiin pettymyksiltä ja uudet työntekijät tiesivät, mihin olivat lähtemässä. Myöhemmin monet maahanmuuttajat ovat perustaneet seudulle omia yrityksiään.

Siirtolaisinstituutin aluepäällikkö Markku Mattilan mukaan tavallisten kuntalaisten asenteilla on ollut iso merkitys maahanmuuttajien kotiutumisessa. Työn perässä muuttajat hyväksytään, koska näiltä alueilta on aikoinaan massoittain lähdetty siirtolaisiksi Amerikkaan ja Ruotsiin.

”Jos siellä Pohjois-Savossa on työvoimapulaa, kannattaisiko uutta työvoimaa ensi alkuun lähteä rekrytoimaan vaikkapa itärajan takaa: Karjalasta ja Pietarin alueelta löytyisi varmasti tulijoita, joiden tavat ja tottumukset eivät juuri poikkea suomalaisista”, Mattila ehdottaa.

Tai voitaisiinko alkuun rekrytoida enemmän ulkomaalaisia opiskelijoita ammattioppilaitoksiin, aloille, joissa on työvoimapulaa? Ehkä yritysten olisi helpompi palkata töihin harjoittelujaksoilta tuttuja kavereita?

Miksi ihmeessä Närpiön mallia ei voisi kokeilla myös Sisä-Suomen muuttotappioalueilla? Miksi erilaisuus on täällä niin pelottavaa? Johtuuko se syrjäisestä sijainnista vai tottumattomuudesta esimerkiksi ulkomaalaisiin?

Uusia veronmaksajia kaivataan kipeästi, mutta pitääkö heidän olla samanlaisia kuin muutkin? Pitäisikö globaalissa maailmassa vähän höllentää kriteereitä? Eikö moninaisuuden hyväksyminen tekisi myös kantaväestön elämästä keveämpää?

Kirjoittaja on iisalmelainen yrittäjä ja toimittaja.