Pullopostia: "Pian lähetys ilmestyi sillan alta jatkaen matkaansa mutkitellen jokeen, sieltä mereen, sieltä valtamereen..."

Kuvittele, että kahlaat rantavedessä ja löydät kivien väliin seilanneen vanhan pullon, jonka sisällä on lapsen käsialalla kirjoitettu salaperäinen viesti vuodelta X. Millainen tarina mahtaa olla sen takana?

Jos lähettäisit jollekulle viestin siltä lapselta, joka olit esimerkiksi -50-, -70- tai -90-luvulla, mitä kertoisit? Kesämuiston, jännittävän hetken, maistuvan kokemuksen tai tulevaisuuden haaveen? Jonkun asian, jota pohdit lapsena mielessäsi. Esimerkiksi miksi ruisleipätaikinalla on ikivanha juuri. Nyt tiedän. Juuri siksi, että kaikella on alkulähteensä.

Asuin lapsena ison ojan varrella. Se virtasi kohti jokea, joka laskee mereen. Lapsuudenkotini oli sillan korvassa. Monta kuulomuistoa on jäänyt siellä asumisesta mieleen. Muistan sen kimeän kilauksen, jos sillan kaiteeseen osui kivellä ja molskauksen joka kuului, kun kivi putosi ojaan. Kesäyönä viljantuoksuisessa aitassa nukkuessa melkein kuuli entisajan mylläreiden huokaukset vastapäisen vanhan myllyn rikkinäisten ikkunoiden takaa. Sillan yli kulkevan tien tuore öljysora paukkui pyörän renkaiden väleissä ja renkaan jäljet painuivat bitumiin. Oli jännittävää pudotella sillan toiselta puolelta oksia, kukkia tai kaarnan paloja ja juosta nopeasti toiselle puolelle katsomaan. Pian lähetys ilmestyi sillan alta jatkaen matkaansa mutkitellen jokeen, sieltä mereen, sieltä valtamereen ja aina autiolle saarelle asti.

Kevättulvan aikaan koin pikkutyttönä myös virran voiman. Ilman isoveljen ripeää toimintaa minäkin olisin lähtenyt kohti autiota saarta. Kesäaikaan kun vesi laski, kiviä pitkin pääsi kipaisemaan ojan toiselle puolelle. Rantalepikossa ojan vartta pitkin kulki lypsypolku, jonka varrella oli puumaja. Pihapiirin kukkapenkissä kukki vanhat perennat, joista eksoottisimmalta kuulosti ”akileija”. Unikolla puolestaan oli iso siemenkota, joka kuivahdettuaan antoi napsauttaa kannen auki ja lennättää siemenet uusiin kasvupaikkoihin. Äidillä oli hoidettu ryytimaa, jota haratessa löytyi joskus vanha kolikko päätyen veljen vanhojen rahojen kokoelmaan, joka oli tallessa pappavainaan kartonkisessa Saimaa-tupakkirasiassa.

Pienet ojat yhtyvät jokiin ja kenties meriin. Elämänpiiri laajenee tutusta ympäristöstä koko maailmaksi sitä mukaa kun kasvaa pienestä isoksi. Yhdestä hetkestä voi löytyä jotakin tärkeää. Pieni maailma. Tarina, jonka haluaa kertoa ja säilyttää.

Vietämme tänäkin kesänä hetkiä omien lasten, kummilasten, ystävälasten tai lastenlasten kanssa. Kulkien polkuja. Sukeltaen veteen. Paistellen lettuja. Pötkötellen riippukeinussa. Löytäen mansikkapaikkoja. Kertoen menneistä kesistä. Nämä 2020-luvun lapset kirjoittavat ne kokemukset muistilapuille pienten purojen vietäviksi. Vuosikymmenten päästä toisella rannalla joku lapsi löytää viestin, avaa sen ja tutkii sen sisältöä. Todennäköisesti hän löytää uusia kokemuksia ja hämmästeltävää. Ehkä myös kaipaamiaan vastauksia tai lisää kysymyksiä.

Sellaisia ovat jaetut elämän hetket. Aarteita ajan virrassa. Tallessa pullossa. Sadan vuoden päästäkin.

Kirjoittaja on lastenkirjaileva psykologi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.