Sarvekas ja aggressiivinen johtaja vain häiritsee laumaa ja lietsoo kaaosta - eli kuinka oivalsin parhaat opit johtajuuteen

Viime aikojen parhaita lukuelämyksiä on ollut Miina Äkkijyrkän elämäkerta Äkkijyrkkä – Jumala ja erotiikka.

Kun itsensä täytyy – tylsää mutta totta –  määritellä hyvin tavalliseksi ihmiseksi, on mahdottoman kiinnostavaa lukea jonkun sellaisen ajatuksia, joka on kaikkea muuta.

 

Yhdessä asiassa pääsin kuitenkin aivan samoihin sfääreihin Miinan mielenliikkeiden kanssa.

Se asia on lehmä.

 

Olen lehmäihminen, olen ollut pienestä pitäen. Yksi varhaisia muistoja on kävellä kesällä pölyävää peltotietä pitkin lehmien perässä, kun niitä haettiin laitumelta lypsylle navettaan.

Hännät heiluivat, oli kuuma. Silloin tällöin maahan plätsähti sontaläjä.

Lehmän lämpimään kylkeen sai nojata päätä navettatöitä tehdessä, joskus karhea kieli kietaisi käsivarren ympäri.

Lehmät opettivat tapansa. Luonteikas Kuiske pysyi hurjana koko ikänsä, tuhahti laitumella päin naamaa, että pusken sinut natiainen tieltä pois jos et itse ymmärrä siirtyä.

Eikä puskenut, kun ymmärsin.

 

Enää meillä ei ole lypsylehmiä, mutta emolehmiä, siis lihakarjaa on. Nauta kuin nauta.

 

Lehmistä on puhuttu viime aikoina harvinaisen paljon, ilmastonmuutossyistä ja milloin mistäkin.

Nautoja käsitellään julkisessa puheessa usein vain massana. Monen mielestä ne ovat lähinnä typeriä möllejä.

Mielestäni näin ajatteleva on itse typerä mölli – ei millään pahalla.

Jokainen nauta on hienovireinen persoonallisuus, ja on esimerkiksi aivan käsittämätöntä väittää, että eläimillä ei olisi tunteita.

Tietenkin on!

 

Äkkijyrkästä ja hänen taannoisista eläintenpitokäytännöistään on monenlaista mielipidettä, mutta se nainen todella tunsi lehmän sielunelämän.

"Kun lehmälle puhuu hyvää ja rapsuttelee sitä niin sun oma hormoonitoiminta on kääntynyt hirveen positiiviseen vaikutukseen. Mä uskon, että lehmän nenä pystyy haistamaan mun hormoonit, se pystyy aistimaan mun hyvän tuulen", Miina kertoo.

Juuri näin.

Toiset naudat ovat herkempiä, villimpiä ja hurjempia kuin muut. Kokemus neuvoo, miten silloin on toimittava.

 

Yksi parhaita oppeja myös ihmisten ymmärtämiseen on seurata lehmälauman elämää läheltä.

Esimerkiksi johtajuuden pohtimiseen mikään kirja tai luento ei ole antanut parempaa evästystä kuin nauta.

Miina kuvaa tämän näin:

"Johtaja voi olla vaikka millainen, mutta paras on se, joka ohjaa laumaa karismallaan ilman väkivaltaa."

 

Sarvekas, voimakas ja aggressiivinen lehmä (tai ihminen) on hyvin harvoin todellinen johtaja.

Se saa laumaan aikaan häiriötä ja levottomuutta ja tosipaikan tullen vain lietsoo kaaosta.

Todellinen johtaja seisoo kaikilla neljällä jalallaan tukevasti maassa. Katsoo, harkitsee, näyttää tietä.

 

Kirjoittaja on Iisalmen Sanomien toimittaja , jonka koti on kiuruvetisellä karjatilalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.