Savossa tuntee, että olet olemassa ja sinusta ollaan kiinnostuneita – "Vähemmästäkin hartiat rentoutuvat ja verenpaine laskee"

Oli viisas ratkaisu lähteä Savoon heti alkulomasta. Kotikonnuilla joutui sekä hyttysten että savolaisten piirittämäksi, ja jälkimmäinen ainakin vei lomatunnelmaan välittömästi. Väisälänmäen rinteet ja pusikot tarjosivat kaivattua hiljaisuutta, ja Lapinlahden kylänraitilla juttu luisti.

Jo ensimmäisen Savo-päivän jälkeen mieheni ja minä katsoimme toisiimme hölmistyneenä, ja totesimme, että olemme jutelleet puolitutuille ja ventovieraille yhden päivän aikana enemmän kuin asuinpaikkakunnallamme Keski-Suomessa onnistuu puhumaan koko vuoden aikana.

Savolainen leppoisa puheenparsi ja siihen liittyvä tuttu ja turvallinen hyväntahtoinen uteliaisuus saa tuntemaan, että olet olemassa, sinusta ollaan kiinnostuneita ja kohdallesi pysähdytään. Vähemmästäkin hartiat rentoutuvat ja verenpaine laskee.

Huvittavaa oli kuulostella, kuinka lastenkin puhe alkoi kääntymään. Kouluvuosi oli sinnitelty vieraalla kielellä ja murteettomana, nyt suu alkoi väkisin vääntymään savon murteen suuntaan. Sieltä se löytyy, vanha kieli, jonka äärelle kaikki lapset ovat syntyneet. Lapset pohtivatkin, onko savo helpompi oppia kuin muu suomen kieli – sanoja kun pystyy itsekin synnyttämään tarpeen mukaan…

Kävimme katsomassa Alapitkällä Pakolaiset-kesäteatteriesityksen. Näytelmän sanoma oli monisäikeinen ja tähänkin aikaan sopiva. Sen pohtimista, mistä olet tullut ja miten sopeudut uuteen. Kenetkä otetaan vastaan ystävänä, ja kenen erilaisuutta kavahdetaan.

Alapitkän Unskan baari kruunasi kotiseutumatkailun – jukeboksin soidessa lapset pyörittelivät silmiään vanhempien nuoruusmuistoille.

Tapasin taannoin erään vanhan naisen, joka oli nuorena äitinä joutunut lähtemään omilta juuriltaan pakoon toiseen maahan. Ei kovin kauaksi, mutta vieraaseen paikkaan kuitenkin. Puhe ja muistot kääntyivät usein tuohon kotikylään, siellä elettyyn elämään, joka tuntui kaikin puolin paremmalta kuin mikään muu koettu.

Hän tiesi, että olin menossa käymään hänen entisessä kotimaassaan, paikassa, jonne hänellä ei enää ollut pääsyä. Hän esitti minulle puhuttelevan pyynnön; voisitko tuoda kourallisen maani multaa tullessasi?

Tuota pyyntöä en valitettavasti pystynyt konkreettisesti hänelle toteuttamaan, mutta toin tullessani omia kokemuksia hänen entisestä kotikylästä. Siitä, miltä talot näyttivät, mitä hedelmiä puutarhoissa kasvoi, minkälaista ruokaa ihmiset söivät ja olivatko vieraat tervetulleita – niin kuin ennen.

Kourallinen oman maan multaa muodossa tai toisessa on meille tarpeen, vei elämä sitten miten kauas juurilta. Viisaat identiteettitutkijat puhuvat kotiin tulosta; siitä, että se mistä on lähtenyt, säilyy meissä syvällä, ja siihen muistoon mieli pyrkii palaamaan.

Meidän perheelle tuo paikka näyttää olevan Ylä-Savon seutu, tuttu puheenparsi, kassajonossa höpöttely, kylänraitilla tervehtiminen, paikka, jossa olet oma itsesi.

Vaikka maailmamme pienenee ja globalisaatio on arkea, juurten säilyttäminen vaikuttaa olevan ihmisen hyvinvoinnille tärkeää. Se, että tiedät lähtökohtasi, auttaa kohtaamaan myös uutta ja vierasta.

Säilytetään siis oma murre, oma savolainen mentaliteetti ja ihmisen kohdalle pysähtyminen. Sen voimalla ponnistaa pitkälle!

Kirjoittaja on kotoisin Lapinlahdelta, ja hän työskentelee lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fidassa vaikuttamistyön asiantuntijana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.