Sisua sopivasti, kiitos! – "Jos ei itse ymmärrä pysähtyä oikeassa paikassa elämäänsä, keho kyllä muistaa ilmoittaa siitä"

Päänsärkyä, keskittymisvaikeuksia, pinna on kireällä ja yöllä nukuttu uni on koiranunta. Tiedostettu tai tiedostamaton stressi aiheuttaa monille fyysisiä oireita, joita ei välttämättä saa korjattua pelkästään hidastamalla tahtia. Jokainen reagoi stressiin eri tavoin. Yhdellä oireilee vatsa, toinen ei saa nukutuksi ja kolmas narskuttelee hampaita niin että päätä särkee ja hampaat kuluvat.

Yleensä hampaiden narskuttelu on tiedostamatonta. Monesti hampaita narskutellaan unissaan, mutta tätä saattaa esiintyä myös valveilla ollessa.

Viisi vuotta sitten aamuisista päänsäryistä tuli arkipäivää. Tällöin kuviossa oli opiskelu ja työ uudella paikkakunnalla. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että aika oli ajoittain stressaavaa. Päänsärystä tuli nopeasti jokapäiväinen kiusankappale, leuka tuntui kipeältä ja ajatus ei kulkenut.

Luulin, että niska-hartiaseutu on vain jumissa tietokoneella vietetyn ajan vuoksi. Opiskeluaikana tietokoneen ruutu tuli enemmän kuin tutuksi ja ergonomia ei ollut aina paras mahdollinen. Totta tosiaan olin jumissa, mutta aivan eri syistä. Jossain vaiheessa osasin yhdistää kivut narskutukseen. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä ajauduin piakkoin hammaslääkärin juttusille. Purentaa tutkittiin ja kohta yötäni koristi suuhun sujautettava muovinen purentakisko.

Opiskelijalle tämä useita satoja euroja maksanut investointi oli kallis. Terveydelle on kuitenkin äärimmäisen vaikea laittaa hintalappua, joten en epäröinyt hankintaa lainkaan. Hyvästi kivut ja säryt, kiitos sinulle, joka olet keksinyt tämän purentakiskon, mietin jokainen ilta nukkumaan mennessä onnellisena.

Kun on vain yksi elämä ja yksi keho, sitä haluaa vaalia ja pitää mahdollisimman hyvänä. Syödä hyvin ja monipuolisesti, liikkua, levätä ja nauttia elämästä. Joskus kuitenkin mieli käy kovemmalla teholla kuin haluaisikaan. Sitä suunnittelee, että ensi yönä voisi nukkua hyvät yöunet ja herätä pirteänä seuraavaan aamuun.

Kuinka ollakaan, ajatukset eivät pysähdy, yö menee levottomasti ja aamulla ylös noustessa peilistä katsoo lohduton näky.

Jos ei itse ymmärrä pysähtyä oikeassa paikassa elämäänsä, keho kyllä muistaa ilmoittaa siitä, ennemmin tai myöhemmin. Jos elämässä menee liian lujaa ja huomaa, että et voi tai jaksa enää samalla lailla kuin normaalisti, on syytä miettiä mitä tehdä toisin.

Alkuun kehon oireiden muutokset eivät kaikkia pysäytä. Joidenkin pitää kokea kantapään kautta – burnout, masennus tai unettomuus – havahtuakseen siihen, että ehkä kaikki ei ole ihan kunnossa.

Jokaiselta suomalaiselta löytyvä sisu on samaan aikaan äärimmäisen hyvä ja huono piirre. Sen avulla mahdottomasta tulee mahdollista, mutta toisaalta taas samaan aikaan ei aina muista omia rajojaan. Voit olla samaan aikaan sitkeä, lannistumaton, tahdonvoimaa puhkuva sissi mutta toisaalta taas herkkä ja haavoittuvainen.

Rohkeaa on uskaltaa myöntää tarvitsevansa lepoa, näyttää tunteet ja sanoa juuri ne sanat, mitä ajattelee. Ihanaa, että suomalaisille on suotu syntymälahjana sisu, mutta käytäthän sitä harkiten.

Kirjoittaja on SavoBlogien kolumisti, joka asuu ja työskentelee Gran Canarialla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.