Suomalaisen isoäidin kanssa marjastaminen voi olla kulttuurielämys

Olen muutaman viikon ajan vapaaehtoisena toivottanut tervetulleeksi vaihto-opiskelijoita opiskelukaupungissani ja opastanut heitä käytännön asioissa Suomessa.

Kokemus on ollut avartava, sillä se on saanut aikaan monia keskusteluja Suomesta ja kulttuurieroista. Ennen kaikkea olen saanut kokea Suomea uudesta näkökulmasta ja muistutuksen omasta suhteestani sen luontoon.

Monilla tapaamistani vaihto-opiskelijoista on hyvin samankaltaiset syyt tulla Suomeen: hyvä koulutustaso, englanniksi pärjääminen lähes kaikkialla, valkoinen talvi ja luonto.

Floridan paahteesta tullut tyttö sanoi syyskuun alun aurinkoista säätä ja lämpötilaa juuri täydelliseksi.

Toinen oli tehnyt perusteellista taustatutkimusta marjastamisesta ja sienestämisestä. Innosta puhkuen hän selitti minulle, miten hienoa on, että täällä voi liikkua metsissä ja luonnossa vapaasti ja poimia marjoja noin vain.

Suomalaisena en ole tullut ajatelleeksikaan, millaista olisi ilman jokamiehenoikeutta. Vasta vaihto-opiskelijoiden kertomasta ymmärsin, että heidän näkökulmastaan oikeus patikoida vapaasti metsässä ja poimia sen antimia on varsinaista luksusta.

Suomalaisilla on erityinen luontosuhde. Kaupunkien ulkopuolella se on lähes itsestäänselvyys.

Muistan lapsuuteni luontoretket päiväkodissa laavulle makkaranpaistoon, hiihtoretket ja kävelyt järven jäällä ja marjastuksen mummon kanssa.

Metsä oli lapsena myös suosikkipaikkamme leikkiä kavereiden kanssa. Niistä leikeistä ei mielikuvitusta puuttunut, sillä ympäristö oli satumainen ja mitä parhain lapsuuden roolipeleihin. Rakensimme metsiin lukemattomat majat ja salaiset tukikohdat. Silloinkin mehevien mustikoiden osuessa leikkien tielle niitä poimittiin ja pistettiin suuhun välipalaksi.

Varmasti monella muullakin savolaisissa maisemissa ja muuallakin kasvaneella on samankaltaisia muistoja retkistä ja leikeistä, joita ympäröivät metsät ja järvet ovat mahdollistaneet.

Olen onnekas, kun olen saanut kasvaa lähellä luontoa. Onnekasta on myös se, että nämä asiat ovat tuntuneet normaaleilta koko elämäni ajan.

Niiden arvon ymmärtää, kun näkee jonkun muualta tulleen innostuksen. Erityisesti hymyilytti, kun marjojen poiminnasta perusteellista pohjatyötä tehnyt vaihto-opiskelija ihasteli erään ystävällisen rouvan marjasaalista suureen ääneen torilla. Sitten hän reippaasti ilmoitti haluavansa marjastamaan suomalaisen isoäidin kanssa.

Vastasin, ettei hän parempaa marjastusseuraa voisi löytääkään. Isovanhemmat ovat luontaisia metsänkävijöitä. He tietävät, kuinka suojautua vaarattomilta mutta iljettäviltä hirvikärpäsiltä eivätkä hätkähdä muitakaan luontoon kuuluvia mönkiäisiä.

Nämä juttutuokiot vaihto-opiskelijoiden kanssa saivat minut miettimään luontosuhdettani uudestaan.

Metsissä nykyisin tulee samoiltua huomattavasti lapsuutta vähemmän. Uskottelen itselleni liian usein, ettei minulla ole aikaa tai että en tahdo öttiäisiä kiipeilemään niskaani. Nyt kuitenkin mieleni tekee keräämään ilmaisia vitamiineja talven varalle ja muistelemaan lapsuuden leikkejä puiden kätköissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.