Ta-vu-tet-tu mie-li-pi-de-teks-ti – Lu-ke-maan op-pi-mi-nen on ko-ko per-heen jut-tu

Tyk-käät-kö si-nä lu-ke-mi-ses-ta? Mi-nus-ta on i-han ki-va lu-ke-a.

O-pin uu-si-a a-si-oi-ta, kun lu-en. Mi-nus-ta tun-tuu, et-tä ym-mär-rän pa-rem-min mui-ta ih-mi-si-ä, kun voin ku-vi-tel-la kir-jo-jen a-vul-la mi-tä he a-jat-te-le-vat tai tun-te-vat. Ai-vot tyk-kää-vät lu-ke-mi-ses-ta.

Mi-tä si-nä tyk-käät lu-ke-a? Mi-nä tyk-kään lu-ke-a keit-to-kir-jo-ja, tie-to-kir-jo-ja, ru-no-ja, uu-ti-si-a, leh-ti-ä, mai-nok-si-a, A-ku Ank-ko-ja ja hup-su-ja rak-kaus-ro-maa-ne-ja. Pi-dän myös pit-kis-tä ta-ri-nois-ta.

Päi-vän ai-ka-na eh-tii lu-ke-a pal-jon e-ri-lai-si-a jut-tu-ja.

Mi-ten hy-vin si-nä o-saat lu-ke-a? Veik-kaan, et-tä hy-vin.

Mi-nä-kin o-saan lu-ke-a ai-ka no-pe-as-ti. Tun-nis-tan, mi-kä on käyt-tö-oh-je, mi-kä sa-tu-a ja mi-kä on mie-li-pi-de-kir-joi-tus. Ym-mär-rän, mi-tä ruo-ka-oh-je käs-kee teh-dä.

Tie-dän pal-jon sa-no-ja. O-sa niis-tä on vai-kei-ta. In-ter-teks-tu-aa-li-suus tar-koit-taa teks-ti-en-vä-lis-tä. Se on i-han kuin hip-pa-leik-ki kir-jo-jen vä-lil-lä. Se on vaik-ka si-tä, kun kir-jai-li-ja viit-taa o-mas-sa kir-joi-tuk-ses-saan jo-hon-kin toi-seen teks-tiin ja muut hok-saa-vat sen. Jos kir-jas-sa jo-ku sa-noi-si: ”Kääk! Voi mi-nun e-pä-on-ne-a-ni!” niin se viit-taa A-ku Ank-kaan. Sen tie-tää, jos on lu-ke-nut ak-ka-rei-ta.

Lu-ke-maan op-pi-mi-nen on ko-ko per-heen jut-tu. On ki-vaa, kun ai-kui-nen lu-kee pal-jon ää-neen. On tut-kit-tu, et-tä al-le kou-lu-i-käi-nen lap-si nuk-kuu puo-li tun-ti-a pi-dem-pään, kun hä-nel-le lu-e-taan il-ta-sa-tu-a.

Jo-kai-nen op-pii o-maa tah-ti-an-sa lu-ke-maan. Ei voi pa-kot-taa.

Pop-täh-ti Ro-bi-nil-la on lu-ki-vai-ke-us, mut-ta se ei o-le es-tä-nyt hän-tä to-teut-ta-mas-ta sit-ke-äs-ti haa-vei-taan. Hän vain tar-vit-see rau-haa se-kä ai-kaa lu-ke-mi-seen ja lue-tun a-si-an hah-mot-ta-mi-seen.

Mi-kä si-nun lem-pi-lu-ku-paik-ka-si on? Mi-nä ra-kas-tin lap-se-na is-tu-a i-sä-ni sy-lis-sä kiik-ku-tuo-lis-sa, kun hän lu-ki mi-nul-le sar-ja-ku-vi-a ää-neen.

Tä-nään on lip-pu sa-los-sa. Juh-lim-me suo-ma-lai-sen kir-jal-li-suu-den ja A-lek-sis Ki-ven päi-vää. Hän kir-joit-ti en-sim-mäi-sen mer-kit-tä-vän suo-men-kie-li-sen ro-maa-nin.

Sen ni-mi on Seit-se-män vel-jes-tä. Se on to-si hy-vin kir-joi-tet-tu. Sii-nä on haus-ko-ja jut-tu-ja, sa-tu-ja ja kau-nii-ta lau-lu-ja. Se on myös va-ka-va ta-ri-na sii-tä, et-tä jo-kai-sen on kas-vet-ta-va ai-kui-sek-si ja teh-tä-vä par-haan-sa. Se on vä-hän vai-ke-a lu-ke-a, kun sii-nä on ou-to-ja sa-no-ja. Pää-a-si-a on ym-mär-tää se, mi-tä kir-ja ha-lu-aa sa-no-a.

Jos-kus kir-ja sa-noo jo-tain uut-ta jo-ka ker-ta, kun sen lu-kee uu-del-leen. Joi-tain kir-jo-ja te-kee sik-si mie-li lu-ke-a mon-ta ker-taa.

On hy-vä, jos o-saa o-maa äi-din-kiel-tään hy-vin ja saa lu-ke-a o-mal-la kie-lel-lään. O-ma äi-din-kie-li on vä-hän kuin le-go-jen poh-ja-le-vy, jon-ka pääl-le voi ra-ken-taa vaik-ka a-ja-tus-ten au-ton tai vie-raan kie-len ta-lon.

Pal-jon-ko-han me-ni-si ai-kaa, jos lu-ki-si ko-ko-nai-sen kir-jas-ton kaik-ki kir-jat tai vaik-ka yh-den kir-ja-hyl-lyl-li-sen? Se o-li-si oi-ke-a lu-ku-ma-ra-ton. Hy-vää lu-ku-kuu-ta!

Kir-joit-ta-ja on Ii-sal-men Sa-no-mi-en ko-lum-nis-ti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.