Teppo Kulmalan kolumni: Talven lämpöä

Tunnen haalean patterin selkää vasten. Mietin liikkuvani maailmankaikkeudessa. Aina joskus joulun alla toivon, että minulla on toivomus toivoa lapsen toiveita.

Puutalossa, jossa Iisalmessa Ilvolan- ja Kauppakadun kulmassa muinoin asuimme ja jota ei ole enää, minulla oli kavereita, joihin kuului lasten lisäksi moni esine, kuten lämpöpatterit. Iisalmen Sanomien pakinan katsannossa ne ovat omalaatuinen aihe, pikemmin intiaanin, saamelaisen tai savolaisen tulitaika kuin esine.

Lappilainen kuvantekijä Kalervo Palsa ehkä ajatteli taideopiskelijana yhtä turvallisuushakuisasti kuin minä vekarana. Kämppäkaverinsa Erkki Pirtolan mukaan Kalle (Palsa) tapasi istua asunnon lattialla ja lämmitellä pitäen kiinni vanhanmallin pattereista.

Kenties rakennus oli kuin emo. Varmaan patterissa myös taiteilijan mielestä asui onnen suoja, lämmön tuoja. Aivan samoin kuin minulle; poikaselle, joka tulin ulkoa, ytimiin asti tunkevan lumen keskeltä kirpeästä pakkasvalosta. Olin kuin eskimo riemuinnut talvesta tai kukaties tehnyt jonkin viikarimaisen kolttosen. Patterin hohke täydensi elämyksen tai loihti sovitusta. Olin vallaton talven ja elämän lumouksesta.

Patterit ne vasta vallattomia olivat.

Patterit tarinoivat. Kaarevan muodot, pakisevat viisaat vetehiset, joissa lämmin virtaili verenkierron tapaan ja kertoili kuin leikkieni inkkarileiri. Patterin sydän liekehti korvaan. Ei vain kotona, vaan eritoten myös Iisalmen Kauppahallissa, joka suurine pyöreine pattereineen on satulinnan eteinen, lupaus seikkailuun, kesä talvitorin sydämessä. Siellä kävimme porukalla lämmittelemässä.

Hallissa koen patterien kosketusten konkreettisesti yhä, mutta purettu asuintalomme säilyy sekin ajatuksissa. Ne vaiheet, varhaisvuodet, jotka loihtivat kokemusta jopa lämpöpattereista, on ihmeen eloisa tuntemus ja mielikuva.

Saattoi nukahtaa lattialle käsi lämpöisen yli taipuneena tai patteriin nojaava tyyny päänalusena. Se oli hymyä, visiota, unelmaa, maalaiskaupunkilaista villinlännen-elokuvan elämystä.

Patterinväriin kuului haalistuvaa vihreään taipuvaista, sampomaista, harmaan tummanhuokaavaa, ritarisen haarniskaista ja huhtikuun aavistus, kevyt lennätys.

Patterinrosot muistuttivat mietintöjen uurteita, maamerkkejä, intiaanien savuviestejä, jaksoja, kuunnelmia ja tulevaisuuden kirjaa lukevia turvallisia ja uteliaita vertauksia. Niin kuin vanhoilla ajattelevilla ja tunteilevilla esineillä on tapana.

Kun nyt, lyhyen ikuisuuden jälkeen, jotain saavuttaneena, jotain kadottaneena, istuksin vasten liian haaleaa, sileää ja vähän tunteetonta öljypatteria; muistelen veden liikettä ja elämään lähdön. Tarinoivan virran virkahdukset. Toden ja tarun. Veren huminaa. Löytyy aikoja, jolloin onni hipaisee.

Lapselle Ilvolan- ja Kauppakadun talo oli seikkailumaailma. Jyrkkien portaiden, vintin kätköjen, keittiötuoksujen, natisevien lattioiden, sieltä täältä kartastoksi halkeilleiden käytävänseinien, nauravien tapettien ja pannuhuoneen ison tulenlähteen talvikuvitelmissa voi viivähtää iät.

Patterit ja ajatuksiin mielivät mukavat henkilöt; olisiko heitä ilman muistikuvia? Tässä piilee onnea. Kun huominen ilmastoineen kaikkineen käy epävarmaksi, muistot liekehtivät herkillä.

Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.