Tietotekniikka on hyvä renki, mutta erittäin huono isäntä – "Koodaamisesta ja pelillistämisestä puhutaan koko ajan, mutta ensin pitää osata perustaitoja, jotka eivät tarvitse tietotekniikkaa ensinkään"

Olin kakkosluokalla ala-asteella, kun kotiimme saatiin tietokone. Se oli perinteinen nelikasikutonen. Suurinta hupia oli alkuun piirustusohjelma Paint, Pasianssi ja ensyklopedia CD-rom, josta pystyi kuuntelemaan erilaisia soittimia ja musiikkityylejä. Eivät varmastikaan olisi kovin kovaa kamaa nykyaikana.

Luokassamme oli myös yksi tietokone oppilaiden käytössä. Kukin kävi vuorollaan harjoittelemassa kymmensormijärjestelmää, ja taisi siinä joku matematiikkapelikin olla. Varsinaista ATK-luokkaa ala-asteellamme ei tainnut olla. Yläkoulussa sellainen oli, kotiin hankittiin läppäri ja oman kannettavan tietokoneeni sain ylioppilaslahjaksi.

Olen kuvitellut, että ATK ja TVT ovat oppimisessa arkipäivää. Nykyisellään kouluissa on atk-luokkia, läppärikärryjä, iPad-salkkuja, älytauluja ja muuta vastaavaa. Paitsi ettei aina näin ole. Oppilaat ovat hyvin erilaisessa asemassa koulusta ja opettajasta riippuen. Myös oppilaiden tavalliset atk-taidot ovat ensimmäisiä kertoja heikompia kuin aikaisemmin. Pädiä osataan käyttää, mutta muu puoli onnahtaa.

Itse en ole mikään digitalisaation suuri puolestapuhuja, koska tietotekniikka on hyvä renki, mutta erittäin huono isäntä. Se on vain oppimisen väline, ei itse asia. Koodaamisesta ja pelillistämisestä puhutaan koko ajan, mutta ensin pitää osata perustaitoja, jotka eivät tarvitse tietotekniikkaa ensinkään – ryhmätyötaitoja, oman keskittymiskyvyn ohjaamista ja hallitsemista, lukemista ja laskemista.

Kuitenkin ajattelen, että perinteisten ohjelmien, kuten tekstinkäsittelyn, sähköpostin, pilvipalveluiden ja kumppaneiden hallitseminen kuuluu ihan perustaitoihin, joita myös koulussa opetellaan.

Havahduin tänä syksynä siihen, että meidän pitää ehdottomasti ostaa kotiin kannettava tietokone. Itse saan hoidettua työ- ja muut sähköiset asiani pädillä tai työkoneellani koulussa, mutta perheemme alakoululainen todellakin tarvitsee ihan tavallisen läppärin koulutehtäviään varten. En usko, että meidän perhe on mikään harvinaisuus – puhelimet ja pädit löytyvät, mutta perinteistä pöytäkonetta tai vastaavaa kotoa ei välttämättä löydykään.

Olisin kipaissut konekauppaan jo aikaisemmin, jos olisin tajunnut tilanteen paremmin. Nykylapsetkin ovat kovin eri asemassa sen mukaan, mitä kotoa löytyy. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käydä hakemassa läppäriä sen tarpeen havaittuaan, vaan koneen hankinta voi olla taloudellisesti mahdotonta. En kuitenkaan missään nimessä ole sitä mieltä, että niukkenevia rahoja kannattaa laittaa välineisiin – koulussa tuntikehys ja varsinainen opetus ovat ykkösjuttu.

Opiskeluvälineenä kannettava tietokone on omaa luokkaansa verrattuna puhelimeen tai tablettiin. Oppilas pysyy paremmin oikeassa asiassa opiskellessaan kannettavalla tietokoneella kuin jollain muulla härpäkkeellä. Jos meillä aikuisillakin on omat vaikeutemme pitää näpit erillään puhelimesta, voitte uskoa, mikä vaikeuskerroin on lapsilla ja nuorilla.

Läppäreitä ja puhelimiakin käytetään jo nyt tunneilla päivittäin, vaikka en ole vielä täysin digitaaliseen materiaaliin siirtynytkään. Siksipä onkin äärimmäisen hankalaa rajata puhelinten käyttöä kokonaan pois.

Itsehillintää ja -hallintaa pitäisi kuitenkin koettaa opettaa ja opiskella enemmän – eli sitä, miten pysyä oikeassa asiassa oikeassa paikassa. Tämä vaatii itselläkin vielä töitä, mutta lukiossa vastuu on myös opiskelijalla. Tässäkin asiassa tärkein taito on muuta kuin atk:ta – se on oman toiminnan ohjaamista ja keskittymiskykyä – vuorovaikutusta opettajan ja muiden oppijoiden kanssa.

Kirjoittaja on Kiuruveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk.) ja äidinkielenopettaja.