Tippikulttuuri tuottaa päänvaivaa – Montako kolikkoa pitikään jättää?

Pohjoismaissa ei olla totuttu juomarahakulttuuriin eli tippaamiseen. Lomalla ja ulkomaille reissatessa tippikulttuuri tuottaa maasta toiseen siirtyessä päänvaivaa, sillä tippaamiseen liittyvät tavat ja kirjoittamattomat säännöt vaihtelevat maan mukaan.

Matkustellessa on hyvä ottaa selville paikallinen tippikulttuuri sekä se, kuinka paljon ja kenelle missäkin tilanteessa on kohteliasta jättää laskun loppusumman päälle ylimääräistä. Suomen tapaan joissakin maissa tippikulttuuria ei ole lainkaan, mutta silti voi olla kiva jättää pieni kiitos hotellihuoneen siivoojalle.

Varsinkin turistina ollessaan on kiva jättää tippiä kiitoksena palvelualan työntekijöille, sillä monesti tipit muodostavat ison osan heidän palkoistaan. Siivoojat, laukunkantajat ja tarjoilijat sekä muut palvelualan työntekijät arvostavat tippiä ja samalla luulisi palvelualttiuden nousevan. Paino sanalla luulisi, sillä hyvä asiakaspalvelu ja palvelualttius ulkomailla saattaa olla aikamoista luksusta.

Suomalainen on tottunut Suomessa hyvään asiakaspalveluun, mutta valitettavasti maan rajojen ulkopuolella asiakaspalvelua ei katsota samasta vinkkelistä kuin kotimaassa.

Itäisessä ja eteläisessä Euroopassa on ihan normaalia, että kaupassa asiakasta vältellään, kohdellaan epäystävällisesti ja näytetään tunteet. Apua kysyttäessä myyjältä saattaa kuulua tuhahdus ja muutama silmien pyöräytys ennen kuin aletaan tositoimiin eli palvelemaan asiakasta.

Kaikkeen tottuu, myös huonoon asiakaspalveluun. Onneksi voi ajatella tässä tilanteessa vanhaa suomalaista sananlaskua ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”. Jos on itse elämänmyönteinen ja ystävällinen arkipäivänkin tilanteissa kuten kaupan kassalla, myyjä voi kuin huomaamattaan imeä positiivisemman asenteen, tai edes hiukkasen siitä.

Tippikulttuuria joutuu pohtimaan myös silloin, kun asuu ulkomaalaisena vieraassa maassa, mutta saa maan tasoista palkkaa. Ulkonäöstäkin voi jo päätellä että en ole paikallinen, joten monesti kohtelu on samaa kuin turisteille. Paikallisen baarin tarjoilija saattaa siis pitää saitana, kun tippejä ei satelekaan samaa tahtia kuin muilta turisteilta. Vaaleaverikkönä ei voi noin vain sujahtaa väkijoukkoon, sillä varsinkin turistialueilla paikalliset tunnistavat suomalaisen kasvojen piirteistä, vartalon mittasuhteista ja yleisestä olemuksesta.

Onneksi koko kansaa ei voi niputtaa yhteen ja samaan muottiin, mutta suomalaisen ominaispiirteiksi mainittakoon korkeat poskipäät, leveät kasvot, pienet siniset tai vihreät silmät, pieni suu ja hyvin vaalea iho. Hiuksissa taas tykätään suosia luonnollisia sävyjä, vaaleasta keskiruskeaan.

Mitä tulee paikallisten juomarahakulttuuriin, maasta riippuen paikalliset tippaavat kyllä, mutta vähemmän kuin turistit. Pohjoismaiseen tapaan tottuneelle mieleen juolahtaa monesti ajatus, että olisi niin paljon helpompaa, jos tipit, verot sun muut ylimääräiset kulut sisältyisivät hintaan.

Mutta toisaalta taas, maan kulttuuri ja historia on muovannut myös sitä, kuinka juomarahaa annetaan. Tämän kaiken hyväksyminen on iso osa perinteiden kunnioitusta.

Kirjoittaja on SavoBlogien blogisti, joka asuu ja työskentelee Gdanskissa Puolassa.