Toisin kuin ilmeisesti Helsingin Sanomien toimituksessa yleisesti luullaan, Iisalmesta saa jopa kasviksia

Helsingin Sanomissa (8.12.2019) oli juttu Iisalmesta Vantaalle muuttaneesta perheestä. Perhe on tyytyväinen tekemäänsä valintaan, ja se on hienoa. Suomihan on vapaa maa, ja jokainen etsiköön onneaan sieltä, mistä sen parhaiten luulee löytävänsä, vaikka sitten Vantaalta.

Kummallista sen sijaan on se, kuinka Helsingin Sanomissa asennoidutaan muuhun kuin ruuhka-Suomeen. Ihan kuin Kehä III:n ulkopuolelta alkaisi heti villi ja vähä-älyisten barbaarien kansoittama pikkukylien verkosto, jossa ei juuri ole elämisen edellytyksiä, ellei sitten ole valmis kaivelemaan roudan alta juuria järsittäväkseen.

Ellei kyse ole tietämättömyydestä (sekin olisi huolestuttava vaihtoehto), täytyy HS:n tietoisessa faktojen unohtamisessa ja vääristelyssä olla kyse propagandasta. Jostain syystä esimerkiksi Iisalmi halutaan Helsingin Sanomissa esittää kummallisessa valossa suhteessa pääkaupunkiseutuun. Toimittajan maalailemasta kuvasta syntyy vaikutelma, että iisalmelaiset pakenevat sankoin joukoin kauhistuttavan kurjista elinoloistaan henkensä hädässä kohti Vantaata, tuota etelän ihmemaata. Tosin mainitsematta jää normaali kuntien välinen muuttoliike ja se, että myös Vantaalta muuttaa ihmisiä Iisalmeen. Tarkemmin tarkastellen olisi selvinnyt, että tilanne on Vantaan hyväksi +2.

Iisalmi on varmasti joillekin Helsingin Sanomien toimittajille hyvinkin eksoottinen paikka. Ehkä jopa niin eksoottinen, että faktat korvautuvat mielikuvilla. Valitettavasti vain nuo mielikuvat ovat negatiivisia eivätkä perustu, no, mihinkään. Mielikuvat kuitenkin vaikuttavat ihmisiin jopa enemmän kuin faktat.

Toisin kuin ilmeisesti Helsingin Sanomien toimituksessa yleisesti luullaan, Iisalmesta saa jopa kasviksia. Täällä on myös ihan oikeita taloja, joissa ihan oikeat ihmiset asuvat. Asumiskustannuksetkin ovat varmasti hyvin vertailukelpoisia, kun tarkastellaan saman kokoisia ja ikäisiä asuntoja suurin piirtein samankaltaisilla sijainneilla.

Moni asia Iisalmessa on varmasti puolueettomasti tarkastellen paremmin kuin Vantaalla. (Kuten vaikkapa peruskoululaisten saama oppimäärä.) Toki monen mielestä huonojakin puolia on molemmissa, mutta ne ovat aina mielipideasioita, ja sellaisina ihan hyviä keskustelunaiheita enemmän kuin täydellisiä totuuksia. Epäreilua sen sijaan on lytätä ja vääristellä. Se on ilkeää ja typerää ja tuo mieleen koulukiusaajan, joka potkaisee munille ja sanoo sitten, että no kun tuo ärsytti ja ihan oikein oli sille tuo, siitäs sai mokoma lilliputti. Hähhähhää.

Tasapuolista, luotettavaa ja oikeudenmukaista pitäisi uutisoinnin olla, vähintäänkin totuutta arvostavaa. Liekö sattumaa, että Helsingin Sanomien päätoimittajat eivät saaneet tänä vuonna kutsua itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentin linnaan, teemana kun oli tällä kertaa luotettava tiedonvälitys?

Vaikka kaupungistuminen onkin maailmanlaajuinen megatrendi, olisi suotavaa, ettei sitä sentään valheellisesti edistettäisi. Tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista haluaisi, että valtiovalta tekisi jotain kaupungistumisen hidastamiseksi.

Kaupungistuminen ei ole pelkästään huono asia. Kenenkään etu ei myöskään voi olla, että Suomi ei ole kokonaan asuttu. Vähemmän kärjistystä ja vastakkainasettelua, enemmän ymmärrystä, niistä on hyvä ja yhtenäinen Suomi tehty.

Kirjoittaja on iisalmelainen kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.