Urheiluetiikka taipuu moneksi

Etuajassa päättyneen jääkiekkokauden puhutuin aihe oli päähän kohdistuneet taklaukset. Niissä on suuri vammautumisen riski. Siksi ne ovat rangaistavia. Sääntökirja sanoo: ”Pelaajalle, joka kohdistaa taklauksen vastustajan pään tai niskan alueelle, tuomitaan pieni rangaistus ja käytösrangaistus”, siis 2+10 minuuttia jäähyä. Törkeissä tapauksissa ovat sarjat langettaneet päälle muutaman ottelun pelikieltoja. Niitä on lajipiireissä kritisoitu.

Voi urheilija vammautua muullakin tavoin kuin vastustajan taklauksesta. Unkarin Miskolcissa taannoin pidetyissä suunnistuksen MM-kisoissa Sveitsin, Venäjän ja Suomen miehet ottivat viestissä kolme kärkisijaa, mutta eivät halunneet mitaleita. Pakko ne oli vaivihkaa ottaa, kun säännöt eivät muuhun taipuneet.

Viimeisellä osuudella viestiä johti Ruotsi, kun sen ankkuri Martin Johansson loukkasi pahasti jalkansa. Voitosta kamppailleet Ranskan, Norjan ja Tsekin viestinviejät tulivat kohta paikalle ja ryhtyivät auttamaan ja hakemaan lisäapua. Enemmän kärjestä jääneet Sveitsin, Venäjän ja Suomen ankkurit eivät nähneet tilannetta ja menivät ohi mitaleille.

Auttaminen oli hienoa toimintaa. Tosin suunnistuksessa ei muunlaista käytöstä olisi suvaittukaan. Lajisäännön mukaan ”Suunnistaja on velvollinen auttamaan sairastunutta, loukkaantunutta tai muutoin avuntarpeessa olevaa kilpailijaa ja tilanteen niin vaatiessa opastamaan eksynyttä lasta.”

Lajien ero aprikoituttaa. Kaikkia urheilulajeja sitoviin eettisiin periaatteisiin kuuluu toisten ihmisten ja heidän terveytensä kunnioittaminen. Ja silti. Kun suunnistuksessa kilpakumppanin terveys menee aina oman menestyksen edelle, jääkiekossa omaa menestystä haetaan vastustajan terveyttä vaarantavilla teoilla.

Ei tuossa kuitenkaan mitään ihmeellistä ole. Moniarvoisessa yhteiskunnassa normitkin ovat moniarvoisia. Yksi säädös sallii ihmisiä kohdeltavan tavalla, jonka toinen jyrkästi kieltää. Työturvallisuuslaki ei ikinä sallisi, että tonnien painoiset vapaasti ohjattavat vaunut, joiden kyydissä on ihmisiä, kulkisivat kapealla käytävällä vastakkaisiin suuntiin sadan kilometrin tuntinopeudella. Tieliikennelaki sallii.

Samoin on urheilussa. Oikeus toisten terveyden riskeeraamiseen riippuu teon tapahtumapaikasta. Jos suunnistaja kisan aikana tyrmäisi kilpakumppaninsa sammalikkoon, sääntökirjana olisi rikoslaki ja tuomiona sakkoa tai törkeässä tapauksessa vankeutta.

Kamppailu- ja kontaktilajeissa on toisin. Niiden areenoilla on pakko soveltaa toisenlaisia sääntöjä. Jääkiekossa toisen ihmisen kunnioittamisen eetos ei merkitse vastustajan auttamista vaan sitä, ettei vastustajalle tahallaan aiheuteta vammoja. Vahinkoja tietysti sattuu.

Kun kesä taas tulee, alkaa teiden varsilla näkyä kylttejä, joissa lukee ”Varokaa suunnistajia”.

Saattaapa olla, että tavallisella kulkijalla on enemmän pelättävää, jos liikkeellä on muiden urheilulajien kuin suunnistuksen harrastajia.

Kirjoittaja on aprikointia harrastava kesäiisalmelainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.