Vastuu kaikesta elämässä on itselläni

Elämänmuutoksen hetkellä olen huomannut, että siinä kysytään luottamusta ja tasapainoa. Kun työ tai parisuhde päättyy, tai kun edessämme on vanhasta kodista lähtö, voimme tuntea epävarmuutta.

Tämä välitila kuuluu myös henkisen kasvun ja tietoisuuden laajentumisen polkuun olennaisena osana. Sen voi kokea kevyemmin, ja toisinaan taas hyvinkin syvästi, kaiken pysähtymisen tuntuisena ilmiönä.

Muutoksen hetkillä ei tulisi juosta tätä vanhan ja uuden välistä tilaa karkuun esimerkiksi hakemalla entistä enemmän ulkoista tekemistä. Uuden kynnyksellä olisi osattava vain olla ja sallia välitila, jossa tietoa tulevasta ei ole.

Tyhjässä tilassa olemiseen harjaantuu, vaikka ensin voi tuntua vaikealta päästää irti kaikista touhuista ja odotuksista. Läsnäolon harjoitteleminen johtaa vähitellen syvempään olemisen tilaan.

Tällaisessa puhtaan olemisen tilassa meillä ei ole tarvetta todistella mitään. Tunnemme vastaukset elämän kysymyksiin, sisäisen totuuden. Tässä rauhan ja selkeyden tilassa myös uudenlaisen elämän sisällön on mahdollista versoa.

Tietoinen itsensä tarkkailu ja hyväksyminen on tilaisuus oman elämän syvälliseen muutokseen. Se on mahdollisuus kehittyä itseohjautuvaksi ja oppia elämään elämää sisältä päin.

Harjoittelun alkuvaiheissa, silloin kun ego on vielä kiinni suorittamisessa ja halutuissa lopputuloksissa tyhjyyttä voi auttaa sietämään, jos miellämme vanhan ja uuden välisessä tilassa olemisen siirtymäriittinä. Välitila on tällöin arvostettava vaihe, jossa omaksumme edellisen vaiheen oppiläksyjä ja valmistaudumme uuteen.

Välitilassa voimme tunnustella tunteita ja kehotuntemuksia sekä pohtia muun muassa:

Osaanko olla epävarmuuden, vielä paljastumattoman polun äärellä? Osaanko olla välitilassa, jossa tietyn elämänvaiheen rutiinit, roolit ja uskomuksetkin ovat menneet? Pystynkö luottamaan elämän kantavaan voimaan? Kykenenkö pysähtymään itseni äärelle ja katsomaan sisimpääni?

Tyhjässä tilassa päätän hyväksyä itseni täysin sellaisena kuin olen. Sallin kokemusten ja myös haavojen nousta pintaan. Tarkkailen, miten reagoin näihin esiin nouseviin kokemuksiin, tuntemuksiin, miten ne liikuttavat minua. Tarkkaillessani tiedän, etten ole yhtä kuin tunteeni tai ajatukseni. Voin myös luopua niistä.

Monta tyhjää tilaa läpi elettyäni tiedän, että vastuu vanhasta ja uudesta, vastuu kaikesta elämässä on itselläni. Kukaan toinen ei tee muutosta puolestani. Uutta ei synny vanhoilla tavoilla, toistamalla vanhoja malleja.

Toisaalta kukoistus tyhjässä tilassa ei välttämättä onnistu ilman toista ihmistä. Uuden elämän pohjan luominen ja sen vankistaminen tarvitsee syntyäkseen ja kasvaakseen turvallisen ja hyväksyvän yhteyden toiseen ihmiseen. Aidosti uuden mahdollisuus on jaetussa yhteisessä tilassa, yhteydessämme. Siitä, ja vain siitä hedelmällinen kasvu versoo.

Uskalla avautua yhteyteen.

Kirjoittaja on FT, vapaa kirjoittaja ja hyvinvointi-valmentaja.