Yksi on hiljaa, kansallinen yhteisö – "Miksi anteeksipyyntö kaltoinkohdelluilta on niin vaikeaa?"

Olen kirjoittanut varjosta ja tarpeesta kohdata itsessämme ne piirteet, joita emme aina edes tiedä meistä löytyvän. Analyyttisen psykologian mukaan varjo koostuu sellaisista puolistamme, joita pidämme vastenmielisinä tai heikkoina. Kun emme osaa kohdata niitä itsessämme, heijastamme piirteet toisiin henkilöihin tai ryhmiin. Tulleeko se yllätyksenä, mutta toimintamalli on ollut osa myös kansallista projektiamme, jossa suomalaiselle enemmistöväestölle luotu omakuva on ollut varsin siloinen.

Yliopistolla tutkin tätä suomalaisten varjoa, vaikka en tuolloin vielä varjon käsitteellä operoinutkaan. Suomalaisten omakuvaa kehitettiin kansallisen projektin aikana 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella. Samalla myös varjorakenne vahvistui. Luterilaisväestön varjo ulkoistettiin erityisesti venäläisiin ja venäläisiksi määritettyihin ortodokseihin. Tuon rakenteen oikeuttamana myös suomalaisia ortodokseja syrjittiin pitkään. Rakenne sekä oikeutti syrjinnän että antoi sille käsitteet.

Varjotyöstä eli tämän meissä jokaisessa vaikuttavan prosessin tiedostamisesta ja tarkkailusta voimme saada apua tämän päivän kiusaamiseen ja syrjintään. Kun varjoa ei enää lohkota esimerkiksi etnisesti toisenlaiseen, kuten maahanmuuttajaan, pääsemme tarkastelemaan sitä itsessämme.

Tämä sama tulisi tehdä myös kansatasolla. Silloin yhteisömme sisäiset ”pahat”, kuten ihmis- ja perusoikeuksien vastaiset käytännöt voivat tulla todetuiksi ja kuntoutetuiksi.

Eri yhteyksissä olen esittänyt, että kansallinen projekti tarvitsee vastapainokseen totuuskomission, joka käsittelisi kansallisen projektin varjot. Siinä katsottaisiin hyvässä hengessä ja rehellisesti, miten esimerkiksi saamelaisia ja ortodokseja on kohdeltu, millaisia kokemuksia ja haavoja yhtenäistämispolitiikka on tuottanut sekä luotaisiin ratkaisuja, joilla vähemmistöjen arvo ja asema osana suomalaisuutta ja Suomea rehabilitoitaisiin.

Yksi kuitenkin on hiljaa, kansallinen yhteisö, Suomen valtio ja sen edustajina hallitus ja kansaa edustamaan valitut, eduskunta. Mitä Suomessa pelätään? Miksi anteeksipyyntö kaltoinkohdelluilta on niin vaikeaa? Ihmisenä, ja sitten myös yhteisönä voimme tulla ehjiksi ja hyvinvoiviksi vasta saatuamme kokemuksen kuulluksi tulosta. Kokemuksen siitä, että meillä, että minullakin on väliä. Se myös loisi vastaista käytäntöä ja vahvistaisi tunnelmaa, ettei syrjintää enää sallita.

Ristiriidan esiin nostamista ei tule pelätä. Olen elämässäni oppinut, että ristiriita on uusiutumisen mahdollistaja. Kun tunnistat ristiriidan itsessäsi, mene siitä rohkeasti sisään ja tutustu itseesi uudesta näkökulmasta, kyseenalaista uskomuksesi, itsesikin. Et siitä pysyvästi hajoa, hetkeksi kuitenkin, siksi jotta uusi mahdollistuu.

Palkkioksi saat oivallusta, olet täydemmin itsessäsi, saat uusia voimavaroja.

Kirjoittaja on FT, vapaa kirjoittaja ja hyvinvointi-valmentaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.