Kuka takaa iäkkäiden ihmisten turvallisuuden? – Jokaiseen kuntaan tarvitaan vanhusasiavaltuutettu

Aika ajoin saamme lukea lehdistä, kuinka iäkäs ihminen on löydetty kodistaan menehtyneenä. Yksikin kerta on liikaa.

Vainaja on saattanut olla menehtyneenä kuukausia. Kaikkien iäkkäiden yksinäisten löytyminen ei suinkaan päädy lehtiin, joten tilastoja ei ole.

Vanhuksella voi olla halu elää itsenäisesti, jopa erakoituen. Hänellä saattaa olla päihdeongelma, joka lisää sairastumisriskiä, tai mielenterveyshaasteita, joita iäkäs ei ymmärrä tai hän ei välitä.

Nämä itsenäisesti elävät vanhukset, jotka eivät ole minkään avun piirissä, ovat vaarassa syrjäytyä. Heidän todellista määräänsä emme tiedä.

Heidän tilannettaan pahentaa entisestään se, ettei ole lähiomaisia tai ystäviä pitämässä huolta.

Kuka takaa näiden iäkkäiden turvallisuuden? Yksin kerrostalossa asuvalla on sentään naapurit, jos hän kykenee kommunikoimaan.

Pienellä paikkakunnalla huomataan jossain vaiheessa, että postia kertyy tai roskia ei ole viety pitkään aikaan.

Suurissa kaupungeissa kerrostaloistakaan ei välttämättä löydy välittäviä naapureita.

Punaisessa mummonmökissä, kaukana taajamista asuva vanhus on todella turvattomassa asemassa monella tapaa.

Väestömme ikääntyy edelleen vauhdilla, joten vanhusten eri syistä johtuvaa yksinäisyyttä/itsenäisyyttä on aina enemmän ja enemmän.

Ydinkysymys onkin, kuinka sosiaali- ja terveyssektori tai kolmas sektori tavoittaa heidät ennen kuin jotain ikävää sattuu?

Tiedämme myös laitoshoidon valtakunnallisen haasteen hoidon laadun kehittämiseksi ja työntekijämäärien lisäämiseksi.

Hoitajien määrän pitää olla huomattavasti nykyistä suurempi henkilöstön jaksamisen varmistamiseksi.

Vanhustyö tarvitsee valvojansa ja kehittäjänsä! Tämä koskee sekä yksinäisten vanhusten turvaverkkoa että laitoshoitoa. Jokaiseen kuntaan tarvitaan vanhusasiavaltuutettu kehittämään ja valvomaan vanhusasioita.

Irene Lång, Savo-Karjalan Demarinaiset ry