Se oli ensimmäinen kerta minun elämässäni, kun olen saanut jotakin avustusta, vaikka sotien aikana tulin kokemaan todellista nälkääkin ruuan puutteessa.

Satun itse kuulumaan niin kutsuttuihin liikuntarajoitteisiin, ja tuon rahantulon kohdaltakin ilmeisesti niihin suurimpiin joukkoihin eläkeläisiä, jotka saavat noin tonnin seuduille eläkettä kuukaudessa. Kun jouduin hävittämään auton sen kustannusten vuoksi vajaa vuosi sitten, on liikkuminen kaupungilla loppunut kokonaan.

Asuminen vanhoissa peruskorjattavissa kerrostaloissa tulee remonteista riippuen maksamaan jopa enemmän omassa asunnossa kuin vuokrahuoneissa. Jostakin syystä pienet eläkkeet eivät ole nousseet elinkustannusten nopeudella, ja kun parempi ruuanlaittajapuoliso menehtyy, tulot putoavat puolella, mutta kulut saattavat jopa nousta, kun ei ole enää sitä ruuanlaittajaa.

Miltei jokainen vanhus on yrittänyt säästää pienestä eläkkeestään terveenä ollessaan, mutta myöhemmin tulot eivät enää riitä menoihin, ja pienet säästöt hupenevat yllättävän nopeasti. Jossakin vaiheessa vanhus joutuu turvautumaan yksityisten avustuksiin, ja valitettavasti heissäkin on varsin monenlaista yrittäjää.

Vanhus ei useinkaan edes tajua, kuinka kalliiksi jokin auttaminen saattaa tulla. Tuollaisia ”auttajia” on esimerkiksi koronan aikana ilmestynyt rehellisten auttajien joukkoon.

Mutta todellisia auttajiakin on löytynyt. Ylijäämäruuan jakelua on ainakin Iisalmen seurakunta harrastanut jo jonkin aikaa, ja on tavallisen maallikon miltei mahdoton käsittää, miten valtava määrä kaupoista jää nykyisin ylijäämäruokia, jotka aikaisemmin ovat menneet kaatopaikalle.

Maanantaina 11. toukokuuta sain tutun kaverini käyttämään minuakin ruuanjakelupaikalla katsomassa, mitä siellä jaetaan. Oli yllätys, että kaverin auto ei edes sopinut jakelupaikalle, vaan jäätiin – tosin ainoana autona – ohikulkutielle. Siitä kaverini, hänkin eläkeläinen, lähti katsomaan, saako jakelupaikalta enää mitään.

Hän sai yhden ruokakassin, mutta toista ei – aivan oikein jakelijat eivät olleet sitä hänelle antaneet. Hänen mukanaan tuli ystävällinen ruuanjakelijanainen katsomaan, onko autossa joku liikuntarajoitteinen henkilö, ja hän antoi kassin vasta sitten minulle.

Se oli ensimmäinen kerta minun elämässäni, kun olen saanut jotakin avustusta, vaikka sotien aikana tulin kokemaan todellista nälkääkin ruuan puutteessa.

Puolisoni kanssa avustimme kymmeniä vuosia niin kotimaan kuin Viron ja Iisalmen ystävyyskaupungin Kirišin ihmisiä, ja kotimaan kirpputoreille ja vastaaville toimitimme tavaraa aina puolisoni menehtymiseen saakka.

Totta kai ruuanhakijoissa on osa niitäkin, jotka pärjäisivät ilmaista ruokaa saamattakin, mutta ainahan on parempi antaa ruoka ihmisille kuin viedä se kaatopaikalle.

Ruuanjakelijoilla on valtava työmäärä pussittaessa ja jakaessa ruokaa tarvitseville. Olin puolisoni kanssa 32 vuotta yleisön palvelijana eri liikkeissä, joten ymmärrän hyvin, miten ison urakan nykyiset ruuanjakajat tekevät viikoittain.

Olen myös joutunut kokemaan, että kaikenlaisia ”yrittäjiä” on tullut juuri vanhuksia auttamaan, ja he saattavat tulla käsittämättömän kalliiksikin. Kriisitilanne tuo aina niin rehellisiä auttajia kuin keinottelijoitakin, ja vanhukset ovat valitettavasti usein helposti huijattavia.

Korona kestää aikansa, mutta toivoa sopii, että ainakin ylijäämäruuan jakelu säilyisi eri järjestöjen voimin tulevaisuudessakin. Erikoisesti pieneläkeläisille se on toimeentuloa helpottava avustusmuoto. Siitä kiitos kaikille jakeluihin osallistuville.

Martti Heikkinen

Iisalmi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.