Siis 25-kertainen summa rikkaille, niin voi sanoa, että eurooppalainen kehitysapu on vitsi.

Kuuntelin sunnuntaina Kultaranta keskustelua ja ensimmäisessä pöydässä oli mukana EU:n komissaari Jutta Urpilainen. Tämän ensimmäisen pöydän aiheena oli maailma. Hän kehui EU:n voimakasta panosta koronakriisin hoidossa. Pääperusteluna se, että EU on kerännyt yli 20 miljardia euroa kaikkein köyhimpien maiden koronatukeen.

Pöydässä myös keskusteltiin Merkelin ja Macronin ehdotuksesta jakaa EU maille avustuksia yhteisön budjetin kautta 500 miljardia. Yksi suurimmista avunsaajista tullee olemaan Italia, joka on maailman rikkaimpien maiden G7- kerhon jäsen. Tätäkin komissaarimme puolusti tiukasti. En tiedä, kuinka paljon Suomi osallistui ensimmäiseen köyhäinapuun, mutta tämä toinen on tarkoitus rahoittaa yhteisvastuullisena EU:n budjettiin otettavan velkana. Että tämmöisiä köyhäinapuja Jutta siellä suunnittelee.

Toinen tämän keskustelun aihe, että kummalle puolelle EU asettuu, jos on valittava Kiinan ja USA:n välillä. Tuntui olevan vaikea paikka ja vallankin yhden professorin mukaan sen vuoksi, että Yhdysvallat pitää EU-valtioita vasalleinaan. Ei tuntunut kukaan muistavan, kenen varassa on Länsi-Euroopan puolustus.

Seuraavassa pöydässä pääaiheena oli talous. Siinä pöydässä kaikki muut keskustelijat paitsi Esko Aho olivat samaa mieltä, kuin asian alustanut Sixten Korkman, joka vaati ehdottomasti solidaarisuutta Euroopan ”köyhille” etelävaltioille Espanjalle, Kreikalle ja Italialle.

Päätöskeskustelussa olivat mukana presidentti Sauli Niinistö, puhemies Matti Vanhanen ja pääministeri Sanna Marin. Niinistöhän oli jo lauantaina tehnyt kantansa selväksi ja oli ehdottomasti vastaan ”solidaarisuus” vaatimuksia. Vanhanen vetäytyi puhemiehen virkansa taakse, mutta oli selvästi hyväksymässä tukipaketin. Pääministerin ympäripyöreistä vastauksista paistoi selvästi läpi hänen solidaarisuuden hyväksyvä kantansa.

Kun palataan tuohon alun 20 miljardiin todella tukalassa tilanteessa oleville köyhille maille, ja sitten verrataan tähän 500 miljardin summaan, siis 25-kertainen summa rikkaille, niin voi sanoa, että eurooppalainen kehitysapu on vitsi.

Valitettavasti Suomi ei osallistunut Tanskan, Ruotsin ja Hollannin ja Itävallan yhteiseen päätökseen vastustaa Macronin pakettia. Pääministerimme mukaan Suomi ei halua blokkiutua EUn sisällä. Kuitenkin hän selvensi, että Saksa on eronnut pois tästä ennen Hansa-maiksi kutsutusta ryhmästä. Näyttää siltä, että Suomi peesaa mieluimmin Saksaa, kuin näitä verrokkimaitaan. Toivottavasti eduskunta torppaa Suomen osallistumisen tämänkaltaiseen vastuuttomaan rahanjakamiseen. Onneksi tässä asiassa perustuslakimme on eduskunnan budjettivallan tukena.

Ari Isopoussu

Yrittäjä Iisalmi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.