Suomi on pääomatulonsaajien veroparatiisi – "Verotuslainsäädännössä on ökyrikkaiden mentävä aukko"

Suomeen on kehittynyt superrikkaiden joukko – iso osa elää kevyesti verotetuilla pääomatuloilla (Yle 3.1.).

Verotuslainsäädännössä on ökyrikkaiden mentävä aukko, sillä suomalaisille henkilöille, osakeyhtiöille ja muille yhteisöille maksettiin vuonna 2017 verovapaita osinkoja 9,95 miljardia euroa. Vuonna 2016 Suomesta maksettiin ulkomaille verovapaita osinkoja 9,22 miljardia euroa. Tiedoista puuttuu hallintarekistereihin, vakuutuskuoriin ja ulkomaille maksettuja osinkoja (Helsingin Sanomat 2.11.).

Taloustieteen professori Matti Tuomala pitää verotuksen suurimpana epäkohtana sitä, että keskimääräistä verotaakkaa voidaan alentaa siirtämällä tuloja verotettavaksi pääomatuloina. Pääomatulojen ja osinkotulojen verokanta on suhteessa alempi kuin palkkatulojen (Yle 3.11.).

Kuten moni muistaa, omistamisen verotus alkoi keventyä vuonna 1993, kun Esko Ahon (kesk.) porvarihallitus eriytti palkka- ja pääomatulon veron. Keventäminen jatkui, kun eduskunta Matti Vanhasen (kesk.) ensimmäisen hallituksen esityksestä marraskuussa 2005 poisti varallisuusveron vuoden 2006 alusta alkaen. Siitä oli tullut valtion kassaan esimerkiksi vuonna 2004 noin 130 miljoonaa euroa.

SDP uhosi viime kevään vaalien alla pyrkivänsä verotuksen painopisteen siirtämiseen pieni- ja keskituloisten verotuksesta omistamisen verotukseen muun muassa varakkaiden verotukia poistamalla.

Puolue ei saanut Rinteen (sd.) hallitusohjelmaan juuri mitään verotavoitteitaan läpi, sillä esteenä oli Juha Sipilän vielä silloin johtama keskusta kynnyskysymyksineen, että hallitus ei puutu ”yrittämisen, omistamisen ja omistajanvaihdoksen verotukseen”. Rinne joutui taipumaan, sillä ilman keskustaa ”ihmiskasvoisen” enemmistöhallituksen muodostaminen olisi ollut vaikeaa.

Verotuksen keskeiset periaatteet, veronmaksukyky ja oikeudenmukaisuus eivät tällä hetkellä toteudu. Jos verotuksen painopistettä voitaisiin siirtää palkka- ja arvonlisäverotuksesta pääomatulojen suuntaan, rahaa yhteiskunnan kassaan tulvisi ”ovista ja ikkunoista”, eikä leikkauksia vähäväkisten saamiin tulonsiirtoihin tarvitsisi tehdä, ja esimerkiksi tarvittavien lääkärien, hoitajien palkkaamiseen ja vanhusten kelvolliseen hoitoon riittäisi rahaa.

Taito Taskinen, Kuopio

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.