Turvaa lapsen elämän valtatie – "Edessä on risteäviä polkuja, sivukatuja, pimeitä tunneleita ja isot autot"

Koulut alkavat, ihanat kesälomapäivät loppuvat. Iisalmen katujen valopylväisiin ja tolppiin on ilmestynyt sinivalkoisia tarroja, askeleen kuvia, joiden pitäisi ohjata koulunsa aloittavia oikealle reitille.

He joutuvat evakkotielle. Kilpijärven koulun sisäilmaongelmat estävät opetuksen jatkumisen kun lukuvuosi taas alkaa. Kilpijärven koulun 2–6-luokkalaiset käppäilevät tai pyöräilevät opastetun reitin Iisalmen lyseon väistötiloihin aina vaarallisen keskustan läpi.

Pienimmille on järjestetty väistötilat katsastusaseman liepeiltä. Pian näitä pieniä ja ei aivan pieniä näkyy katukuvassa vilisemällä.

Kesä on ollut kasvamisen aikaa. Nyt kaikki muuttuu, kun pitää lähteä pois ja evakkoon vanhalta koululta, pelottaa kenties. Kuka nyt turvaa koulutien, elämän valtatien, joka on vasta alussa. Edessä on risteäviä polkuja, sivukatuja, pimeitä tunneleita, liikenteen kauhut ja isot autot sekä loputon kiire.

Kauan sitten taivallettiin kouluun sieltä ”puutteenperältä”, siihen samaan, joka nyt on uhan alla. Liikenteen pelkoa ei tietenkään ollut sillä tavalla. Joku auto hurahti ohi harvoin. Isät, nuo sitkeät sotien miehet, sotkivat töihin polkupyörillä. Kuka VR:lle, toinen tiehommiin TVH:lle.

Katuvaloja ei kylä- ja koulutiellä ollut. Syys- ja talviaamut olivat pimeitä, mutta kyläkunnan lapsiperheet isoja. Lapsikatras suuntasi opintielle. Aina oli joku kaveri menossa, ei tarvinnut taivaltaa yksin. Lauma loi turvallisuuden tunteen pikkukoulukkaallekin.

Joskus peloteltiin sudella, joka oli liikkunut pikkukaupungin lähettyvillä. Joku aamu tumma hahmo juosta jolkutti kohti kun lähdettiin pihasta. Vähän hätkähdettiinkin, joku tyttölapsi kiljaisi pelosta. Mutta sehän olikin naapurin kiltti, sekarotuinen koira palaamassa yöjuoksultaan! Antautui silitettäväksi, häntä vispasi.

Pakkasaamuja. Kuura kimmelsi metsissä. Vanhojen omakoti- ja rintamamiestalojen piipuista savu nousi suorina pilareina. Tuoksahti koivuhalon savu, aito ja oikea. Nouseva aurinko sivelsi punaisia viiruja taivaanrantaan. Pakkaslumi narskui reppuselkäisten jalkineiden alla ja aurauspenkat kohosivat korkealle.

Jo pilkotti tuttu opinahjo, matala, punatiilinen petäjien välistä kuin turvasatama. Yön peikot oli taas kerran ajettu pois.

Lauri Niiranen, Iisalmi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.