Työllisyys, vanhustenhoito ja Suomen suunta: "Tuleva kevät eduskuntavaaleineen on äärettömän tärkeä Suomen tulevaisuuden näkökulmasta"

Tulevat eduskuntavaalit ratkaisevat sen, miten ja ketkä maatamme johtavat seuraavalla hallituskaudella. Henkilökohtaisesti koen, että nyt on ratkaisun paikka siinä, miten eri puolueet suhtautuvat esimerkiksi työllisyydenhoitoon ja vanhustenhoitoon. Tällä hallituskaudella olemme saaneet vastauksia edellä mainittuihin asioihin seuraavalla tavalla.

Työttömien osalta käyttöön on otettu aktivointimalli, joka käytännössä leikkaa työttömän toimeentuloa ja hankaloittaa entisestään hänen elämäänsä. Asiantuntijoiden mukaan tämä malli ei huomioi yksilöllisesti työtöntä vaan tasapäistää ja kohtelee työttömiä eriarvoisesti. Uudenmaan TE-toimiston johtaja kommentoi vuoden alussa Vantaan Sanomissa asiaa osuvasti: ”Työtön antaisi, vaikka vasemman kätensä, jotta työllistyis.”.

Aktivointimallin isoimpia epäkohtia onkin juuri se, että suurin osa työttömistä etsii töitä ja kun niitä ei löydy, rangaistus tulee aktivointimallin mukaisesti päivärahaleikkurin kautta.

Työttömien lisäksi osansa ovat saaneet myös työssä käyvät. Tällä hallituskaudella pakkolakiuhkailujen myötä luotiin kiky-sopimus. Samoin julkisen sektorin työntekijöiltä leikattiin lomarahoista 30 prosenttia. Lista toimenpiteistä jatkuu kelan etuuksien leikkauksilla, jotka koskettivat lapsilisiä, työmarkkinatukea, peruspäivärahaa, sairaus-, isyys-, äitiys- ja vanhempainpäivärahoja, kansaneläkettä sekä takuueläkettä.

Vanhustenhoidon osalta olemme saaneet järkyttäviä tietoja. Yksityisten hoivajättien toteuttama puutteellinen hoito, jopa suoranaiset laiminlyönnit ovat olleet esimerkiksi Esperi Caren, Attendon ja Mehiläisen osalta julkisuudessa viime päivinä. On selvää, että muun muassa hoitajamitoituksella on merkittävä vaikutus hoidon toteutukseen, laatuun ja hoitohenkilöstön työoloihin ja hyvinvointiin. Tällä hallituskaudella on toteutettu isoja säästöjä vanhustenhoitoon ja samalla on väljennetty hoitajamitoituksen koskemista muihinkin henkilöstöryhmiin kuin hoitohenkilöstöön. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hoitovahvuuteen voidaan näiden toteutuneiden muutosten myötä laskea esimerkiksi henkilöstöhallinon ja kiinteistöhuollon työntekijät. Yksityiset osakeyhtiömuotoiset hoivayritykset ovat käyttäneet tätä porsaanreikää härskisti hyväkseen saadakseen kasvatettua liikevoittoaan hoidon laadun ja henkilöstön hyvinvoinnin kustannuksella. Tässä toiminnassa ovat valitettavasti hoidettavat vanhukset sekä hoitohenkilöstö jääneet liiketoiminnan ja voiton tavoittelun jalkoihin.

Hoiva- ja sosiaalipalveluiden osalta on poliitikoilta löydyttävä myös rohkeutta tarkastella rehellisesti julkista palveluntarjontaa, tehtyjä hankintoja ja suunnitteilla olevia hankintoja. Kunnissa on tehtävä muun muassa selvitys ja kokonaisarvio vanhuspalveluiden toimivuudesta sekä henkilöstöresurssien riittävyydestä. Vanhuspalveluista ja muista sosiaalipalveluista on käytävä rohkeasti arvokeskustelu. Meidän on yhteiskuntana päätettävä siitä, miten haluamme kohdella kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Hyssyttelyn aika on ohi. Näin ei saa toimia!

Tuleva kevät eduskuntavaaleineen on äärettömän tärkeä Suomen tulevaisuuden näkökulmasta. Jokaisen olisi hyvä mielessään arvioida, miten maatamme on tällä hallituskaudella oikein johdettu. Monet esimerkit kuvastavat selvästi sitä arvopohjaa, mitä tällä hetkellä vallassa olevat päättäjät edustavat. On selvää, että muutoksen tarve on olemassa. Vanhuspalveluilla tehtävien hurjien liikevoittojen, työttömien sekä vähäosaisten kurittamisen, työntekijöiden työsuhdeturvan heikentämisen sekä lapsiperheiltä leikkaamisen on yksinkertaisesti loputtava.

Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa ja näyttää, että nyt saa riittää! Muista äänestää kevään eduskuntavaaleissa 14. huhtikuuta.

Timo Suhonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustajaehdokas (sd.), Varkaus