Älä anna ääntäsi halvalla - nyt valtaa kalastellaan moraalittomin keinoin

Kahden viime viikon aikana sosiaalinen media on täyttynyt tietoisesta mielipiteiden muokkauksesta ja suoranaisesta propagandasta. Sosiaalisessa mediassa jaetaan virheellistä ja tarkoitushakuista informaatiota, jolla halutaan saada ihmiset äänestämään halutulla tavalla. Virheellistä informaatiota tuotetaan tahallaan.

Hyvä esimerkki tästä oli Facebookissa levinnyt kuolleen oululaistytön muistokirjoitus lehdestä. On epäselvää, mitkä levitetyistä väitteistä olivat aitoja ja totta, mutta sillä ei ole juuri merkitystä.

Mahdollisen uhrin nimen jakaminen sosiaalisessa mediassa edistämään omia tarkoitusperiä on härskiä ja moraalitonta. Monelle poliitikolle ei näytä tuottavan ongelmia ottaa ihmisten pahoinpitelyä ja raiskaamista keppihevoseksi äänteen kalastelussa. Kannattaa miettiä, mitä tällaisen keppihevosen käyttäminen kertoo ihmisestä, joka sitä tekee. Kertooko se siitä, että ihminen on aidosti huolissaan uhreista vai siitä, että kyseinen henkilö käyttää hyväkseen toisten raivoa ja surua.

Ottakaa hyvät ihmiset ja äänestäjät järki käteen. Älkää jakako minkä tahansa julkaisun linkkejä. Älkää jakako uhrien muistokirjoituksia, joissa paljastuu ihmisten nimiä. Korostunut terve kriittisyys on nyt vaalien alla tarpeen.

Teihin yritetään vaikuttaa kaikin keinoin. Älkää antako huijata itseänne. Demokraattisessa järjestelmässä teidän äänellänne on arvoa. Äänellä vaikutetaan siihen, ketkä jatkossa päättävät. Älkää myykö ääntänne halvalla niille, jotka sitä yrittävät ostaa kepulikonstein. Tietäkää, että teihin yritetään vaikuttaa.

Olkaa kriittisiä kaikkea kohtaan.