Iisalmen Sanomat sai arvokkaan kunniamaininnan journalistikilpailussa – omintakeinen murrelehti on tavoittanut ihmiset ympäri Suomea

Savonkielinen Iisalmen Sanomat on kulttuuriteko ja voimanponnistus pieneltä toimitukselta. Haastava osoitus murteen vakavasti ottamisesta." Näin raati perusteli kunniamainintaa, jonka Savo-Kainuun journalistiyhdistys myönsi viikonloppuna vuosikokouksessaan journalistipalkintojen jaossa. Kilpailutaso oli laaja ja monipuolinen.

Iisalmen Sanomien murrelehti ilmestyi viime vuoden lopulla, 24. marraskuuta. Tuossa lauantain sanomalehdessä jokainen juttu oli kirjoitettu savoksi, ja lehden nimi oli totta kai muotoa Iisalamen Sanomat.

Tieto sanomalehden erikoisnumerosta on kantautunut ympäri Suomen, minkä huomasimme toimitukseen saapuneista monista palautteista.

Iisalamen Sanomat oli kunnianosoitus ainutlaatuiselle kotiseudullemme ja sen hienolle kielelle. Huomion arvoista on, että tuomaristo perusteli kunniamainintaa myös murteen vakavasti ottamisella. Siihen halusimmekin kiinnittää huomiota. Alueemme kielellinen kerronta on omaperäistä, ja savoksi kirjoitettu sanomalehti toivottavasti osaltaan vahvisti sen vaalimista – nosti oman murteen kahvipöydän keskusteluihin, herätti ajatuksia, antoi oivalluksia, ehkä myös nauratti.

Iisalmen Sanomien väelle projekti oli toki suuri ponnistus, mutta voi että meillä oli myös hauskaa! Se kun vain on tosiasia, että vaikka kuinka vakavasta aiheesta savolainen kertookin omalla murteellaan, on sävyssä aina jonkinlainen ovela otteensa. Oman mausteensa lehteen toivat lukijoiden kirjoittamat savolaiset tekstit.

Käytetään reilusti omaa kieltä, pidetään omaa murretta kuuluvilla!

Kirjoittaja on Iisalamen Sanomiin tietättäjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.