Kahdeksan surmanluotia viritti pohtimaan vihan ideologiaa: patoutuva kauna purkautuu joskus järkyttävällä tavalla

Iisalmen Sanomien pääkirjoitus pitkäperjantaina 4.4.1969 käsitteli vihan ideologiaa. Pääkirjoittaja viittasi kahdeksaan surmanluotiin Pihtiputaalla, koko Suomea järkyttäneeseen tapahtumaan, jossa pienviljelijä ampui kuoliaaksi neljä häntä rauhoittamaan tullutta poliisia 7.3.1969.

Vihan ideologian kasvualustaksi sopii yhtä hyvin puute ja köyhyys kuin helppo elämä ja korkea elintaso.

Patoutuva kauna purkautuu joskus järkyttävällä tavalla tuhoten lähimmäisten elämän ohella myös oman ja oman perheen tulevaisuuden.

Ihmismieli on vielä atomikaudellakin varsinaista kehitysaluetta. Se on jäänyt hyvin paljon jälkeen teknisen kehityksen ja varallisuuden kasvun nopeuksista.

Pääkirjoittajan mukaan emme ole edistyneet siitä luolamieskaudesta, jolloin lähimaisemille ilmaantunutta naapuria pidettiin ilman muuta vihollisena. Kehotus lähimmäisenrakkauteen ei saa kaikupohjaa vihan ideologian myrkyttämässä ilmapiirissä.

Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa. valitsemme kultakin viikolta kiinnostavimman pääkirjoituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.