Lentämisen kieltäminen olisi suurempi uhka maailmanrauhalle kuin terrorismi, Pohjois-Korea tai ydinaseet

Lentämisestä on tehty peikko, jonka syytä on koko ilmastonmuutos. Lentosyyllistäminen ja -hysteria on vallalla. Koko ilmastokeskustelun mopo on karannut lopullisesti, kun Ylen kanavilla voi keskustella ilmastoahdistuksesta jo psykologin kanssa.

Yleinen vouhkaaminen menee huolestuttavaan suuntaan. Esimerkiksi reittilentämisen merkittävä rajoittaminen olisi suurempi uhka maailmanrauhalle kuin terrorismi, Pohjois-Korea tai ydinaseet.

Matkustajakoneiden nopea tekninen kehitys 1930-luvulta alkaen ja reittilentojen yleistyminen toisen maailman sodan jälkeen on mahdollistanut toisenlaisten maiden, kielten, kulttuurien ja ihmisten kohtaamisen. Lentäminen on lisännyt kulttuurien välistä ymmärrystä enemmän kuin mikään muu ihmisen keksintö sitten merenkulun kehittämisen.

Toisten ja toisenlaisten kulttuurien henkilökohtainen kohtaaminen on paras tapa vähentää rasismia ja ennakkoluuloja. Lentäminen on ainoa liikennemuoto, joka voi ylläpitää nykyisenkaltaista liikkumista. Lentämisen kieltäminen tai merkittävä rajoittaminen johtaisi väistämättä nationalismin entistä voimakkaampaan kasvuun ja nurkkakuntaisuuden nousuun. Länsimaiden talouksille se olisi todellista myrkkyä. Sekin olisi polttoainetta ääriajattelulle.

Lentoyhtiöiltä voidaan odottaa huomattavasti voimakkaampaa panostusta ympäristöystävällisen teknologian kehittämiseen. Lentämisen rajoittaminen johtaisi kuitenkin arvaamattomiin seurauksiin.

Ihmisten pitäisi matkustella enemmän siitäkin huolimatta, että se ei ole ympäristöystävällistä. Sillä tavoin oppii uutta ja näkee, miten hyvin asiat meillä ovat. Ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava katsomalla eteenpäin, ei taaksepäin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.