Maailman edelläkävijä? Yläsavolainen kirjasto kisaa vuoden digitaalisin teko -kilpailussa!

Keiteleen kunta on Nilakan virtuaalikirjastolla mukana Vuoden digitaalisin teko -kilpailuissa.

Kuka tahansa voi äänestää kilpailussa osoitteessa www.atea.fi. Äänestysaikaa on 31.8. eli huomiseen saakka.

Virtuaalikirjasto on tuonut henkilökohtaisen asiakaspalvelun digitaalisessa muodossa kirjastoihin, joissa ei ole henkilökuntaa. Nilakan kuntiin kuuluvat Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto. Virtuaalikirjastoa on ajatuksena myös laajentaa muihin Ylä-Savon kuntiin.

Hanke on hieman kasvattanut kirjastojen käyttöä. Vastaavaa kuntien välistä digitaalista asiakaspalvelua ei ole muualla Suomessa. Hanke nousi esille hyvänä esimerkkinä digitaalisuuden hyödyntämisestä myös Kauppakamarin 100-vuotisjuhla seminaarissa Kuopiossa viime viikon torstaina. Hanke on todistus siitä, kuinka digitaalisuuden hyödyntäminen ei ole paikasta tai ajasta kiinni. Jopa Pohjois-Savon pienet kunnat voivat olla digitaalisuudessa edelläkävijöitä, kunhan vain hyviä ideoita löytyy.

Virtuaalikirjasto-hankkeen taustalla on muun muassa kirjastonjohtaja Sirpa Tyni. Idea syntyi yhteistyössä kehitysyhtiö SavoGrow:n kanssa. Virtuaalikirjaston kehittäminen on osa pidempää jatkumoa. Ensin kirjastot muuttuivat omatoimikirjastoiksi. Se tarkoittaa, että kirjastoissa ei ole henkilökuntaa omatoimiaikana, mutta kirjastoja valvotaan kameralla. Vuonna 2017 omatoimikirjastoja kehitettiin ottamalla käyttöön virtuaalinen asiakaspalvelu. Kun yhdessä kuntaverkon kirjastossa on virkailija paikalla, hän voi palvella verkossa muiden kirjastojen asiakkaita.

Toimintamalli mahdollistaa kirjastojen joustavammat aukioloajat.

Kävi kilpailussa, miten tahansa, Nilakan kunnissa on tehty todellinen digiuroteko!