Pääkirjoitus 50 vuoden takaa: Ylimääräiset kunnallisvaalit pidettiin, koska Iisalmen kaupunki ja maalaiskunta olivat yhdistymässä – osanotto oli ennätysvilkasta

Iisalmen Sanomien pääkirjoitus tiistaina 7.10.1969 paneutui kunnallisvaaleihin.

Osanotto Iisalmen kunnallisvaaleihin oli ollut ennätysvilkasta. Edellisen syksyn 1968 kunnallisvaalien äänestysprosentit ylitettiin roimasti useimmissa äänestysalueissa.

Ylimääräiset kunnallisvaalit pidettiin, koska Iisalmi ja Iisalmen maalaiskunta olivat yhdistymässä 1.1.1970. Nyt valitut valtuutetut aloittivat tuolloin kautensa.

Poliittinen jakauma ei aiheuttanut suuria yllätyksiä. Uuteen, yhteiseen valtuustoon tuli vahva ei-sosialististen ryhmien enemmistö.

Kokoomus ja liberaalit lisäsivät kannatustaan, samoin Smp. Skdl kärsi äänten menetyksiä.

Valtuutettuja tuli tasaisesti myös maalaiskunnan puolelta, joten pelko syrjäkylien edustuksen poisjäännistä oli aiheeton.

Pääkirjoittaja huomautti, että päätös kuntien yhdistämisestä oli aikoinaan yhteinen. Hän toivoi yhteishengen jatkuvan edelleen.

Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa. valitsemme kultakin viikolta kiinnostavimman pääkirjoituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.