Pääkirjoitus 50 vuoden takaa: aluekehitys oli alkuvaiheessaan, kuulumisesta oikeaan vyöhykkeeseen kamppailtiin

Iisalmen Sanomien pääkirjoitus sunnuntaina 7.9.1969 paneutui ministerivierailuun sekä kuntien ja Ylä-Savon Talousalueen Liiton mielipiteisiin kehistysaluelakimietinnön vyöhykejakoa koskevasta ehdotuksesta.

Pääkirjoittaja puolustaa alueellista yhtenäisyyttä Ylä-Savossa. Hän on närkästynyt siitä, että Kuopion läänin suunnittelusihteeri asettui kehitysaluelakimietinnön kannalle.

Se tarkoitti sitä, että osa Ylä-Savon kunnista kuuluisi kehittyneenpään alueeseen eli II vyöhykkeeseen ja osa – Iisalmi ympäristöineen – taloudellisesti eniten jälkeen jääneeseen alueeseen eli I vyöhykkeeseen. Talousalueen Liiton lähestystö oli esittänyt suunnittelusihteeri Linnamolle koko Ylä-Savon kuulumista I vyöhykkeeseen, siis enemmän tuettavaksi.

Samaan aikaan valmisteltiin kuntien valtionosuusjärjestelmän porrastusta eli kantokykyluokitusta ja se tuli voimaan vuonna 1969. Kaikkiin Pohjoismaihin luotiin kuntien valtionosuuksien aluepoliittinen tasausjärjestelmä.

Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa. Valitsemme kultakin viikolta kiinnostavimman pääkirjoituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.