Pääkirjoitus 50 vuoden takaa: maakunta oli sähköistysasioissa pahasti jäljessä – "valtion suhtautuminen rahoitukseen on kylmänkalsea"

Iisalmen Sanomien pääkirjoitus perjantaina 20.3.1970 paneutui sähköistysasteen heikkouteen Pohjois-Savon ja erityisesti Ylä-Savon syrjäisillä alueilla.

Savon Voiman toimitusjohtaja oli todennut, että maakunta on sähköistysasioissa pahasti jäljessä.

Pääkirjoittaja huomautti, että 95-prosentin tavoite oli asetettu kymmenen vuoden pituiseksi ajanjaksoksi, mutta valtion kylmänkalsea suhtautuminen rahoitukseen kaksinkertaistaa rakennusajan. Silloisella rakennusvauhdilla kuluisi siis 20 vuotta, että sähköistysaste olisi 95-prosenttinen.

Pääkirjoittaja tiesi, ettei Ylä-Savossa löydy sellaisia talouksia, jotka jaksaisivat odottaa sähkönsaantia 20 vuotta. Ihmiset muuttaisivat sitä ennen valoisammille seuduille.

1970-luvun alussa sähköttömiä alueita Suomessa oli enää Itä- ja Pohjois-Suomessa. Viimeisenä kylänä Kilpisjärven Enontekiö liitettiin sähköverkkoon vuonna 1981. Ylä-Savossakin järjestettiin valojuhlia.

Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa. valitsemme kultakin viikolta kiinnostavimman pääkirjoituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.