Pohjavettäkin uhkaavat riskit

Meillä yläsavolaisilla on nyt tilaisuus kertoa tietämistämme riskitekijöistä, jotka liittyvät oman alueemme pohjaveteen. Meillä paikallisilla ihmisillä on niistä paras tieto.

Ylä-Savon Vesi Oy:llä on meneillään Ylä-Savon alueen pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien päivitysprojekti. Projektityöntekijä Päivi Ryhänen toivoo kansalaisilta yhteydenottoja.

Parhaillaan ollaan kartoittamassa Iisalmen, Lapinlahden, Sonkajärven ja Vieremän kuntien pohjavesialueet ja niiden riskitekijät. Kiuruveden kaupungin neljälle pohjavesialueelle ei aiemmin suojelusuunnitelmia ole tehtykään, joten ne laaditaan nyt.

Pohjavesien suojelu on valtakunnallisesti tärkeää. Suojelu kuuluu kaikille.

Vesi on tutkaimessa monella tavalla.

Maa- ja metsätalousministeriön asettamassa kansallisessa vesihuoltouudistuksessa haetaan uudenlaisia ratkaisuja siihen, miten suomalaisten vedensaanti turvataan erilaisissa poikkeustilanteissa.

Myös lainsäädäntöä uudistetaan. Lähtökohtana on, että veden saanti on turvattava tilanteessa kuin tilanteessa.

Autioituvalla maaseudulla ollaan pulmien edessä. Vesiosuuskunnissa kulut pitää kattaa, mutta maksajia on yhä vähemmän.

Vesijohtoverkkojen supistamisista on puhuttu, mutta toisaalta erilaiset kriisit voivat tuoda ihmisiä asumaan maaseudulle.

Tällä hetkellä vesihuollossa ollaan menossa isompia yksiköitä kohti.

Ylä-Savossa on parhaillaan käynnissä kunnallispoliittinen keskustelu vesiosuuskuntien tulevaisuudesta. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty Ylä-Savon yhteistä vesiosuuskuntaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.